Jamaicalaiset Englannissa joutuvat pettymään moneen muuhunkin asiaan: britit eivät näytä tuntevan edes omaa imperiumiaan, ja heidän on vaikea uskoa tummaihoisten jamaicalaisten olevan aitoja brittejä. Vaikka armeijan palvelukseen astuu vapaaehtoisesti joukoittain jamaicalaisia, nämä eivät saa kunnoitusta ja kiitollisuutta osakseen, vaan enimmäkseen heille toivotetaan hyvää ja pikaista paluumatkaa viidakkoon. Saarelaiset kaipaavat hyviä ruokiaan, kauniita talojaan, auringonpaistetta, lämpöä ja rauhallista elämäntyyliä.

Kovimman järkytyksen sotilaat kuitenkin kohtaavat toimiessaan yhdessä liittolaistensa, amerikkalaisten kanssa, jotka eivät hyväksy valkoisten ja mustien sotilaiden edes toimivan yhdessä. Jamaicalla paikalliset kohtaavat vaaleaihoisia päivittäin, ja vaikka he ovatkin yläluokkaa, he elävät yhdessä paikallisten kanssa. Siksi amerikkalaisten ehdoton suhtautuminen tuntuu erityisen järkyttävältä saarelaisille. Heidän ajatusmaailmassaan koulutuksen ja hyvien tapojen sekä kauniin kielenkäytön tulisi tarjota heille mahdollisuus osoittaa olevansa samanarvoisia kuin valkoihoisten, mutta tätä mahdollisuutta ei tunnuta heille annettavan Englannissa.
Kirjassa kietoutuu kiinnostavasti monta elämänkohtaloa. Kukin henkilöhahmo on kiinnostava, eikä lainkaan niin mustavalkoinen kun alkupuoli antaisi ymmärtää. Kutakin henkilöä on helppo ymmärtää. Jokaista heistä on myös helppo sääliä. Elämä on raskasta, mutta positiiviset kohtaamiset ja kokemukset vievät heitä eteenpäin.
No comments:
Post a Comment