5.

Leo Tolstoin Sota ja rauha. Siinä kirja jota ei voi ohittaa. Lukematta sen voi kyllä jättää, sillä harva on jaksanut kahlata teoksen alusta loppuun läpi. Viehätyttyäni kerronnasta Anna Kareninasta rohkaistuin kuitenkin tarttumaan tähän eeppiseen klassikkoon. Aika oli koittanut.

Tunnetusti Sota ja rauha on yksi maailmanhistorian sodanvastaisimmista teoksista. Sotilaiden joukossa on kaikenkarvaista väkeä, ylipöhöttyneitä egoja ja erisortin hylkiöitä. Sotilaat ovat siis enemmän antisankareita kuin sankareita laisinkaan. Sotatapahtumien kuvauksessa esiin nousee monia asioita, joista mitkään eivät mieltä ylennä. Raakuutta, julmuutta, turhuutta, joutilaisuutta, sosiaalisia pelejä. Kullakin sotilaalla on omat syynsä osallistua taisteluihin, ja vain harvalla nämä syyt ovat ainoastaan isänmaalliset ja arvokkaat.

Kontrastina rintamilla ja leireissä vallitseville ankarille oloille, Sota ja rauha on myös kuvaus aateliston arkielämästä 1800-luvun alun Venäjällä. Tanssisalonkien pukuloistosta on yllättävän lyhyt matka rintaman kylmyyteen, märkyyteen ja kurjuuteen. Samat valtasuhteet vaikuttavat molemmissa paikoissa, mutta viime kädessä pelkkä korkea asema ja arvovalta eivät riitä selviytymiseen kummassakaan ympäristössä. Onneen niin sodassa kuin rakkaudessakin tarvitaan paitsi suotuisia olosuhteita, myös oikeanlaisia henkilökohtaisia ominaisuuksia. Rakkaudessa viehättävyys ja sodassa viekkaus ovat niitä ominaisuuksia, jotka ratkaisevat kohtalon suunnan.

Tolstoi pyörittää suunnatonta henkilögalleriaa, puolustaa hyvyyttä ja näkee pinnallisten ominaisuuksien taa. Maailma näyttää pyörivän turhuuksien ympärillä. Hyvyydestä ja hartaudesta ei aina palkita, mutta ne kuitenkin lopulta pelastavat ihmisen.