6.

Matka naiseudeksi ei ole koskaan mutkaton. Harva kuitenkaan käy läpi samanlaisen serpentiinitien kuin Solveig Lassi Sinkkosen Solveigin laulussa (1970). Vanhempien ristiriidat, pelko, turvattomuus ja epävarmuus varjostavat tytön lapsuutta. Isovanhempien tuki on korvaamaton, ja tarjoaa hänelle pysyvyyttä ja kaivattua turvaa. Muistan, että ylä-asteella Solveigin laulu oli yksi lukulistamme vaihtoehdoista, mutta tuolloin en tarttunut kirjaan. Solveigin myrskyisä kasvutarina olisikin sopinut tuohon ikään loistavasti, nyt katselin tarinaa ikäänkuin ulkopuolisena.

Tyttöys ja naiseus näyttäytyy taakkana, ehkä aikakaudesta johtuen. Nuorten miesten elämä on huomattavasti vapaampaa kuin tyttöjen, erityisesti tämä korostuu seurustelusuhteissa. Toki miesten oletetaan tekevän töitä ja huolehtivan perheestään, mutta köyhissä perheissä myös tyttöjen odotetaan kantavansa kortensa kekoon, ja niin myös Solveig päätyy suoraan töihin heti oppivelvollisuuden loputtua. Hienoissa perheissä lapset saavat olla lapsia kauemmin, mutta Solveig päätyy piikomaan jo koulun kesälomilla.

Solveigin isoäiti on tyypillinen raskaan työn raataja, ei valita, ja jakaa vähästään. Solveig itse hyväksyy myös kohtalonsa, eikä juuri kapinoi. Tämä on mielestäni yllättävää, sillä hänen taustallaan voisi kuvitella että hän ei välittäisi itsestään eikä muista. Solveig on vastuuntuntoinen, ja huolehtii itsestään niin kuin parhaiten osaa. Hän ei valita, vaan elää elämäänsä niissä rajoissa, jotka tarjotaan. Elämä on raskasta, ja urasuunnitelmat tehdään sen mukaan mitä töitä on tarjolla.

Kirjan tapahtumien näyttämönä toimii 30-40-lukujen Helsinki, joka näyttäytyy ankeana ja harmaana. Olen aina rakastanut realistista kuvausta historiallisesta Helsingistä, ja Solveigin laulu ei ole poikkeus tässä asiassa. Pidän myös vanhasta slangista, se tekee tekstistä elävää. Vaikka kirja on kiinnostava ja halusin tietää kuinka Solveigin käy, lukemisesta jäi hiukan tyhjä olo. Kasvukivut eivät ehkä enää ole niin ajankohtaisia.