Huh. Noin kaksikymmentä vuotta odottanut urakka on nyt saatettu päätökseen. Umberto Econ mammutti Ruusun nimi tuijotti hyllystä jo kotoa asuessani, mutta en koskaan saanut aikaiseksi tarttua siihen. Siirsin sen joku vuosi sitten omaan kotiini odottelemaan oikeaa hetkeä ja nyt korona sen soi.
Alku oli tahmea. Latinankielisiä sanoja (joita en edes yhdistelmällä ranska-italia-espanja-portugali juurikaan ymmärtänyt), kirkkokunnan sisäisiä erimielisyyksiä, paavien nimiä ja uskonnollisia premissejä. Ei helppoa. Luin kirjaa vähän laiskasti, en jaksanut seurata asioita, joita en heti ymmärtänyt. Kiinnitin huomioni murhamysteeriin, joka tietenkin liittyi vahvasti näihin kehystarinoihin eikä siksi aivan täysin auennut. Henkilögalleria oli myös kohtuullisen laaja ja välillä eri munkit erilaisine ominaisuuksineen menivät keskenään sekaisin.
Kaikista vaikeuksista huolimatta tekstissä oli paljon imua. Halusin tietää lisää lähes vuosituhannen takaisesta maailmasta, ihmisten arvoista, uskomuksista ja heidän toiveistaan. Halusin nähdä ja näinkin sieluni silmin, minkälainen saattoi munkkiluostari 1300-luvulla olla. Opin myös jonkun verran kristinuskon sisäisistä ristiriidoista ja siitä kuinka tarve oikeassa olemiselle ja vaikeus ymmärtää muiden näkökulmia ovat yleismaailmallisia ja ajasta riippumattomia teemoja. Surin sitä, kuinka ihmiset voivat haluta samoja asioita ja ymmärtää asioita pääpiirteissään hyvinkin samalla tavalla ja silti ajautua kitkeriin riitoihin epäolennaisuuksista. Jos halua on, kenestä tahansa voi maalata demonin.
No comments:
Post a Comment