11.

Ildefondo Falcones on kirjoittanut bestsellerin. Ei ole ihme, että Meren Katedraali on myynyt kaikkialla erinomaisesti. Siinä on seikkailua, romanssia, kiinnostavia historiallisia faktoja ja henkilögalleria, josta löytyy suosikki ja inhokki joka makuun. Meren Katedraalista on vaikea irrottaa otettaan. Se kutsuu mukaansa ja herättää kiihkeitä tunteitä. Päällimmäisinä kärsimättömyys, empatia ja raivo.

Raivo sanaa pitää varmaankin hiukan selittää, tuota termiä kun ei enää kovin usein käytetä, paitsi liitettynä välteltäviin ihmisiin. Lisäksi tuo tunne ei kuulu normaaliin tunnerepertuaariini, joten olin itsekin hiukan yllättynyt sen noususta tuohon top 3 listaukseen. Kuitenkin olin moneen otteeseen raivoissani kirjaa lukiessani. Vihasin niitä henkilöitä, jotka vailla mitään kykyä empatiaan tuhosivat toisten elämiä, aiheuttivat tarpeetonta kärsimystä ja tekivät tämän kaiken ilmeenkään värähtämättä. Erityisesti vihasin sitä että kirjassa oli niin monta henkilöä, joille oli mahdotonta selittää mitään, joiden oli mahdotonta kuunnella muita ääniä kuin niitä jotka olivat heille itselleen suosiollisia. Vihasin kaikkea tätä, koska nuo henkilöt olivat niin todellisia.

En kuitenkaan laske sitä huonoksi asiaksi, että Ildefondo Falcones onnistuu herättämään minussa piilevän raivon, vaikka tuo tunne ei juuri minua miellytäkään. Hän on kirjoittanut kirjan, jonka uskoo olevan totta, ja toivoo olevan tarua. Raakuudet, epätoivo, epäoikeudenmukaisuudet ja onnettomat sattumat muodostavat merkittävän osan kirjaa. Ja kuitenkin se on myös täynnä toivoa, rakkautta, oikeudenmukaisuutta, hyvyyttä, uhrautuvaisuutta ja uskoa. Uskoa parempaan, ihanteisiin ja tulevaan. Ja uskoa Jumaliin. Maallinen maailma pettää mutta taivaallinen ei koskaan, ei kristittyä, muslimia eikä juutalaista.

Meren Katedraali on Arnaun tarina, mutta samalla se on myös tarina keskiajan Barcelonasta. Kaupungista, jonka satama on suojaton, ympäristö levoton ja sotaisa, ja jossa rakennetaan jatkuvasti. Barcelonaa koettelee rutto, tulipalot, sodat ja muut melskeet, mutta katedraalin rakentamista ei lopeteta. Katedraali on kansan katedraali, ja katedraali on itse kansa. Kaikista esteistä ja vaikeuksista huolimatta se kasvaa kasvamistaan ja luo toivoa ja uskoa ympärilleen.

Falcones kertoo Barcelonasta niin rikkaasti, että torit ja kadut heräävät henkiin. Hän tukeutuu todelliseen historian kirjoitukseen suurelta osin, ja tekee tarinastaan uskottavan. Uskon, että kuvatut julmuudet olivat totta. Uskon, että inkvisiittori puhui oikeudenkäynnissä juuri kuvatulla tavalla. Ja tiedän miksi Meren katedraali on ollut jymymenestys.