8.

Andrea Levyn Small Island on kiinnostava kertomus Hortensesta, Gilbertistä, ja Queeniesta. Se kertoo tarinan sodasta, Jamaicasta, Lontoosta, rakkaudesta, sattumasta ja kohtalosta. Hortense on jamaicalainen koulutettu, hyvin käyttäytyvä opettajanainen joka lähtee Lontooseen tavoittelemaan uudenlaista kaupunkilaista elämää. Lontoo tarjoaa hänelle monta yllätystä, joista suurin osa ei ole positiivisia. Britit eivät olekaan niin sivistyneitä kuin hän on uskonut ja Lontoo on osittain raunioiksi pommitettu kaupunki, jossa talot natisevat liitoksistaan ja rotat hallitsevat nurkkia.

Jamaicalaiset Englannissa joutuvat pettymään moneen muuhunkin asiaan: britit eivät näytä tuntevan edes omaa imperiumiaan, ja heidän on vaikea uskoa tummaihoisten jamaicalaisten olevan aitoja brittejä. Vaikka armeijan palvelukseen astuu vapaaehtoisesti joukoittain jamaicalaisia, nämä eivät saa kunnoitusta ja kiitollisuutta osakseen, vaan enimmäkseen heille toivotetaan hyvää ja pikaista paluumatkaa viidakkoon. Saarelaiset kaipaavat hyviä ruokiaan, kauniita talojaan, auringonpaistetta, lämpöä ja rauhallista elämäntyyliä.


Kovimman järkytyksen sotilaat kuitenkin kohtaavat toimiessaan yhdessä liittolaistensa, amerikkalaisten kanssa, jotka eivät hyväksy valkoisten ja mustien sotilaiden edes toimivan yhdessä. Jamaicalla paikalliset kohtaavat vaaleaihoisia päivittäin, ja vaikka he ovatkin yläluokkaa, he elävät yhdessä paikallisten kanssa. Siksi amerikkalaisten ehdoton suhtautuminen tuntuu erityisen järkyttävältä saarelaisille. Heidän ajatusmaailmassaan koulutuksen ja hyvien tapojen sekä kauniin kielenkäytön tulisi tarjota heille mahdollisuus osoittaa olevansa samanarvoisia kuin valkoihoisten, mutta tätä mahdollisuutta ei tunnuta heille annettavan Englannissa.

Kirjassa kietoutuu kiinnostavasti monta elämänkohtaloa. Kukin henkilöhahmo on kiinnostava, eikä lainkaan niin mustavalkoinen kun alkupuoli antaisi ymmärtää. Kutakin henkilöä on helppo ymmärtää. Jokaista heistä on myös helppo sääliä. Elämä on raskasta, mutta positiiviset kohtaamiset ja kokemukset vievät heitä eteenpäin.

7.

Bill Bryson on hassu mies. Kotona on vieläkin odottamassa "Lyhyt historia lähes kaikesta", siihen täytyy tarttua lähiaikoina. Nyt luin kuitenkin matkakirjan "Neither here nor there". Siinä Bill kertoo retkistään Euroopassa. Hän oli nuorena opiskelijana reissannut pitkin maita ja mantuja, ja halusi nyt uudelleen aikuisiällä toteuttaa vastaavan seikkailun. Retkestä tuli kuitenkin vähän erilainen, mukavuudenhalu voittaa toisinaan seikkailunhalun ja hotellit houkuttelevat. Toinen eroavaisuus on seura. Ensimmäisellä reissulla oli mukana tuttava, josta Bill ei liiemmin välittänyt. Nyt hän matkustaa itsekseen ja vaimo odottaa kotona.

Brysonin teksti on täynnä pieniä oivalluksia Euroopasta, ja hän tarjoaa kiinnostavan näkökulman maanosamme outouksiin. Kiinnostavinta antia on keskitalven kuvaus Pohjois-Norjasta. Miten oudolta Pohjolan talvi näyttääkään ulkopuolisen silmin.. Halusin välittömästi päästä ihmettelemään jääkarhujen asuinseutuja ja kokemaan äärimmäisen eristyneisyyden ja pimeyden tunteen. Hiiteen extreme-matkailu, jossa lasketaan koskia oppaiden kanssa ja hypitään laskuvarjolla. Hiiteen extreme 10 päivän hiljaiset meditaatioretriitit jossain lämpimässä maassa jossa palmut huojuvat. Viikkokaupalla pimeyttä ja hiljaisuutta on jotain ihan muuta, jopa suomalaiselle (etelästä kotoisin olevalle siis).

Bryson tarjoaa uutta tietoa, hauskoja tarinoita ja sytyttää matkakuumeen. Suositeltavaa luettavaa Pariisi-Berliini junaan (tai sinne Pohjois-Norjan yksinäisyyteen).

6.

Matka naiseudeksi ei ole koskaan mutkaton. Harva kuitenkaan käy läpi samanlaisen serpentiinitien kuin Solveig Lassi Sinkkosen Solveigin laulussa (1970). Vanhempien ristiriidat, pelko, turvattomuus ja epävarmuus varjostavat tytön lapsuutta. Isovanhempien tuki on korvaamaton, ja tarjoaa hänelle pysyvyyttä ja kaivattua turvaa. Muistan, että ylä-asteella Solveigin laulu oli yksi lukulistamme vaihtoehdoista, mutta tuolloin en tarttunut kirjaan. Solveigin myrskyisä kasvutarina olisikin sopinut tuohon ikään loistavasti, nyt katselin tarinaa ikäänkuin ulkopuolisena.

Tyttöys ja naiseus näyttäytyy taakkana, ehkä aikakaudesta johtuen. Nuorten miesten elämä on huomattavasti vapaampaa kuin tyttöjen, erityisesti tämä korostuu seurustelusuhteissa. Toki miesten oletetaan tekevän töitä ja huolehtivan perheestään, mutta köyhissä perheissä myös tyttöjen odotetaan kantavansa kortensa kekoon, ja niin myös Solveig päätyy suoraan töihin heti oppivelvollisuuden loputtua. Hienoissa perheissä lapset saavat olla lapsia kauemmin, mutta Solveig päätyy piikomaan jo koulun kesälomilla.

Solveigin isoäiti on tyypillinen raskaan työn raataja, ei valita, ja jakaa vähästään. Solveig itse hyväksyy myös kohtalonsa, eikä juuri kapinoi. Tämä on mielestäni yllättävää, sillä hänen taustallaan voisi kuvitella että hän ei välittäisi itsestään eikä muista. Solveig on vastuuntuntoinen, ja huolehtii itsestään niin kuin parhaiten osaa. Hän ei valita, vaan elää elämäänsä niissä rajoissa, jotka tarjotaan. Elämä on raskasta, ja urasuunnitelmat tehdään sen mukaan mitä töitä on tarjolla.

Kirjan tapahtumien näyttämönä toimii 30-40-lukujen Helsinki, joka näyttäytyy ankeana ja harmaana. Olen aina rakastanut realistista kuvausta historiallisesta Helsingistä, ja Solveigin laulu ei ole poikkeus tässä asiassa. Pidän myös vanhasta slangista, se tekee tekstistä elävää. Vaikka kirja on kiinnostava ja halusin tietää kuinka Solveigin käy, lukemisesta jäi hiukan tyhjä olo. Kasvukivut eivät ehkä enää ole niin ajankohtaisia.

5.

Leo Tolstoin Sota ja rauha. Siinä kirja jota ei voi ohittaa. Lukematta sen voi kyllä jättää, sillä harva on jaksanut kahlata teoksen alusta loppuun läpi. Viehätyttyäni kerronnasta Anna Kareninasta rohkaistuin kuitenkin tarttumaan tähän eeppiseen klassikkoon. Aika oli koittanut.

Tunnetusti Sota ja rauha on yksi maailmanhistorian sodanvastaisimmista teoksista. Sotilaiden joukossa on kaikenkarvaista väkeä, ylipöhöttyneitä egoja ja erisortin hylkiöitä. Sotilaat ovat siis enemmän antisankareita kuin sankareita laisinkaan. Sotatapahtumien kuvauksessa esiin nousee monia asioita, joista mitkään eivät mieltä ylennä. Raakuutta, julmuutta, turhuutta, joutilaisuutta, sosiaalisia pelejä. Kullakin sotilaalla on omat syynsä osallistua taisteluihin, ja vain harvalla nämä syyt ovat ainoastaan isänmaalliset ja arvokkaat.

Kontrastina rintamilla ja leireissä vallitseville ankarille oloille, Sota ja rauha on myös kuvaus aateliston arkielämästä 1800-luvun alun Venäjällä. Tanssisalonkien pukuloistosta on yllättävän lyhyt matka rintaman kylmyyteen, märkyyteen ja kurjuuteen. Samat valtasuhteet vaikuttavat molemmissa paikoissa, mutta viime kädessä pelkkä korkea asema ja arvovalta eivät riitä selviytymiseen kummassakaan ympäristössä. Onneen niin sodassa kuin rakkaudessakin tarvitaan paitsi suotuisia olosuhteita, myös oikeanlaisia henkilökohtaisia ominaisuuksia. Rakkaudessa viehättävyys ja sodassa viekkaus ovat niitä ominaisuuksia, jotka ratkaisevat kohtalon suunnan.

Tolstoi pyörittää suunnatonta henkilögalleriaa, puolustaa hyvyyttä ja näkee pinnallisten ominaisuuksien taa. Maailma näyttää pyörivän turhuuksien ympärillä. Hyvyydestä ja hartaudesta ei aina palkita, mutta ne kuitenkin lopulta pelastavat ihmisen.