72.

Luen hömppää, mutta sentään luen sitä vieraalla kielellä. Hesarin (muistaakseni) arvion pohjalta valitsin kesälukemiseksi Amanda Romaren Halva Malmö består av killar som dumpat mig. 

Näitähän on nähty. Deittailuelämän pyörteissä pyörivä noin kolmikymppinen nainen, joka käy jatkuvasti ulkona ja tapailee lukuisia, toinen toistaan monimutkaisempia ja töykeämpiä miehiä. Kirja on nimensä mukaisesti listaus päähenkilön torjutuksi tulemisia. Päähenkilö, joka on saman niminen kuin kirjailija itse, yrittää epätoivoisesti löytää rakkauden, piehtaroi huonossa itsetunnossaan ja tekstailee miehille, joiden kannattaisi antaa olla. 

Kirja on ihan hauskasti kirjoitettu ja meni kesäkirjana, mutta siinä tökki moni asia. En tiedä, onko se millään mittapuulla realistinen kuvaus kenenkään sinkun elämästä, mutta ainakaan se ei anna ruusuista kuvaa sinkkuna olemisesta. Päinvastoin. Päähenkilön siskolla on kuvauksen mukaan täydellinen parisuhde, jossa eletään rakkauskuplassa eikä riidellä koskaan, kun taas Amandalla itsellään ei tunnu menevän lainkaan hyvin, paitsi niinä hetkinä kun kuvioissa on joku miessäätö. Tästä syystä se synnytti pientä maailmantuskaa, varsinkin kun opetus tuntui olevan kuin saduissa, joissa tyttö löytää prinssin ja samalla onnensa.

71.

Espanjan sisällissota on aihe, josta en juuri tiennyt mitään. Vielä vähemmän tiesin sitä edeltävistä tapahtumista. Näitä aikoja valottaa Eduardo Mendozan Kissatappelu - Madrid 1936. Varsinainen historiateos se ei ole, vaan kohtuullisen vauhdikas ja osin sekavakin seikkailutarina, jolle poliittinen kuohunta tarjoaa puitteet.

Päähenkilö on brittiläinen taidehistorian tuntija Anthony Whitelands, joka palaa rakastamaansa Madridiin tultuaan kutsutuksi salaperäiselle tehtävälle. Tehtäväksi paljastuu erään taulun arviointi. Taulun omistaa aatelisperhe, jolla on perusteltu huoli omasta tulevaisuudestaan ja turvallisuudestaan poliittisen kuohunnan keskellä. Ajatus on, että mikäli taulu olisi arvokas, voisi perhe myydä sen kaikessa hiljaisuudessa ja muuttaa ulkomaille rahojen turvin. 

Anthony Whitelands huomaa vähitellen päätyvänsä keskelle monimutkaisia ihmissuhdekuvioita, joita värittävät poliittiset keinottelut, eripariset rakastumiset ja erilaiset perheen sisäiset salaisuudet. Hän on itse vaikutuksille altis, hieman naiivi ja auttamattoman helposti naisten ja taiteen pauloihin uppoava henkilö. 

Kissatappelu on värikäs, hauska ja vetävä tarina 1930-luvun Madridista. Osin se on kuitenkin kohtuullisen haastava seurattava: ajan politiikan ja historiallisten henkilöiden tuntemus auttaa hahmottamaan tarinan kontekstia. Päähenkilön hömelyys ja inhimillisyys tuo tarinaan hauskan elementin: Whitelands on kaikkea muuta kuin sankari tässä seikkailussa, vaikka sen keskiössä onkin.

70.

 Kirjoitan nyt samalla toisesta teoksesta, joka on jäänyt avaamatta tänne. Äsken kirjoitin Meri Valkaman Sinun, Margot'sta. Tässä toisessa kirjassa on joitakin samoja elementtejä, vaikka aihe on todella erilainen. Kirja on Elif Shafakin Rakkauden aikakirja. Siinäkin liikutaan kahdella eri aikatasolla ja tarinan keskiössä on rakkaustarina. 

Shafak käsittelee 1200-luvun Lähi-itää ja suufilaismystikkoja rinnan 2000-luvun Yhdysvaltojen kanssa. Modernissa ajassa elää kotirouva Ella, joka saa uuden työn kautta kosketuksen menneen ajan tapahtumia käsittelevän käsikirjoitukseen ja sen kirjoittajaan. 

Kirja on parhaimmillaan kuvatessaan suufilaisuutta, kuuluisaa runoilijaa Rumia ja menneen ajan tapoja ja ajatuksia. Huonoimmillaan se on Ellan varsin ankeaa elämää kuvatessaan ja rakkauteen liittyviä latteuksia käsitellessään. Tarina on kuitenkin vetävä ja kirjan maailma jää elävästi mieleen.

69.

 Kiireellä pitää kirjoittaa, kun lukemani kirja oli yksi kirjaston varatuimmista! Meni varmaan vuoden verran, että sain käsiini Meri Valkaman Sinun, Margot. Tiesin kirjasta aika paljon taustaa, ja se vaikutti kiinnostavalta. 

Kirja on helppoa luettavaa ja aihe on sellainen, joka tarjosi jotain täysin uutta: aika Itä-Berliinissä ennen Saksojen yhdistymistä. Tai, kuten Derkut varmaan sanoisivat, ennen kuin Länsi-Saksa nielaisi Itä-Saksan.

Valkaman valitsemat päähenkilöt ovat suomalainen perhe, joka sosialismia ihannoivana muuttaa DDR:n idylliin. Usko järjestelmään horjuu, mutta kestää yllättävän paljon. Rinnalla kulkee tarina perheenjäsenistä nykyajassa ja perheen tyttären tarpeesta selvittää omassa lapsuudessaan tapahtuneita asioita, joista hänellä itsellään ei ole muistikuvaa.

Kahden aikatason kerronta toimii hyvin ja historiallinen tarina aukenee samassa tahdissa nykyajan löydöksien kanssa. Historiallinen kerronta on realistisen tuntuista ja henkilöhahmot aitoja. Salaperäisen Margot'in näkökulmaa olisin kaivannut enemmän, nyt hän jää jotenkin etäiseksi, vaikka onkin yksi keskeisimpiä hahmoja. Loppu vähän lässähtää sen takia. 

Kirjaa oli mukava ja helppo lukea. Se tarjosi hyvää tuuletusta nykymaailmasta tapahtuen tarpeeksi modernissa menneisyydessä, ajassa, jossa puhelin oli vielä seinässä kiinni ja lehdet paperisia, mutta joka on kuitenkin monella tavalla tuttu.

68.

Samalla kirjastoreissulla, millä hain edellisen kirjan (Adèle), haahuilin hyllyjen välissä. Jostain kumman syystä tartun yleensä paksuimpaan kirjaan, mikä silmään sattuu. Tällä kertaa valinta oli suorastaan kummallinen, enkä tainnut oikeastaan keskittyä sitä tehdessäni. 

Kirjaksi sattui Julie Orringerin Näkymätön Silta. Sinänsä valinta ei ollut outo, että kirja oli todella hyvä. Mutta en ole vuosiin lukenut, enkä halunnut lukea mitään toinen maailmansota -teemaan liittyvää. Onneksi kuitenkin tartuin Orringeriin, sillä hän käsittelee aihetta virkistävästä (jos tätä sanaa voi käyttää kauheita tapahtumia kuvaavasta teoksesta) kulmasta. Aiheena ovat Unkarin juutalaiset ja erityisesti eräiden nuorten henkilöiden elämät. 

Kirjan taustat on tutkittu perusteellisesti, alkaen baletin luonteesta, jatkuen kirjapainotekniikkaan, maailmansodan työleireihin ja poliittisiin kiemuroihin. Olin todella vaikuttunut kirjailijan kyvystä käsitellä näin laajaa aikaperspektiiviä ja isoja tapahtumia yhtä aikaa pitäen kiinni pienimpienkin detaljien tarkasta kuvauksesta. Lopusta selviääkin hänen tehneen todella laajaa tutkimustyötä kirjan taustoja varten. 

Päähenkilöinä ovat nuori arkkitehtiopiskelija Andras Lévi, hänen perheensä ja mystinen baletinopettaja nimeltään Claire Morgenstern ja hänen tyttärensä. Tämä joukko joutuu yhtäaikaisesti nuoruusiän ja sodan mylläköiden pyörteisiin. 

Kirjasta saa hienon ajankuvan 1930-luvun Euroopasta, pikakertauksen maailmansodan käänteistä sekä uudesta kulmasta annetun perehdytyksen juutalaisten kohtaloista ennen sotaa ja sen aikana. Itselleni se avasi ennen kaikkea Unkarin historiaa ja muistutuksen siitä, että juutalaisilla oli muitakin karuja kohtaloita kuin tuhoamisleirit. Erityisen hienoa Näkymättömässä Sillassa on se, että huolimatta aiheen rankkuudesta, kirja on ahmittavaa sorttia. Lisäksi sillä on taustat tositapahtumissa, sillä henkilökohtalot pohjautuvat Orringerin perhehistoriaan. Voin suositella!

67.

Lähdin reissuun Marokkoon. Halusin mukaan marokkolaisen kirjailijan kirjan. Kävelin Rikhardinkadun kirjastoon ja kysyin virkailijalta neuvoa. Virkailija kysyi Googlelta. Hyllystä löytyi Leïla Slimanin teos Adèle, josta muistinkin joskus lukeneeni.

Adèle kertoo nimihenkilön pakonomaisesta seksuaalisesta halusta ja niistä monista tavoista, millä hän sitä toteuttaa. Kertomus voisi olla mikä tahansa addiktiokertomus, niin viettien ohjaamaa ja pakottavaa naisen halu on. Hän on menettänyt elämänhallintansa ja antaa seuraavan kerran ohjata kaikkia tekemisiään.

Kuvaus on elävää ja aihe on poikkeuksellinen. Mutta kirja jää tyhjäksi. En pääse tarpeeksi hyvin sisään naisen kokemusmaailmaan, siihen mitä hän ajaa takaa ja mitä saa uusien kokemuksien jahtaamisella. Hän ei vaikuta nauttivan kokemuksistaan, vaan pikemminkin pettyy joka kerta. Adèlelle se hetki, jolloin hänen ei tarvitse olla oman päänsä sisällä, tuottaa jonkinlaista tyydytystä. Toisaalta hän nauttii myös miesten halun kohteena olemisesta ja odotuksen tunteesta. Kai kaikessa on lopulta kyse oman itsensä arvostamisesta. Jos ei arvosta itseään eikä pidä itsestään, on tärkeää olla katseen ja himon kohteena ja sen jälkeen päästä oman päänsä ulkopuolelle hengähtämään. Ehkä kyse on vaan siitä pienestä hetkestä, jonka aikana pääsee itseään pakoon? 

Kirjana Adèle on nopeasti luettu. Se jää kuitenkin pyörimään mieleen. Miten erilaisia tapoja ihmisillä onkaan pyrkimyksissään tuntea itsensä tärkeiksi ja arvostetuiksi. 

66.

Graham Greene. Niin kuuluisa nimi, mutta muista ainakaan lukeneeni aiemmin hänen kirjojaan. En olisi varmaan nytkään aloittanut, ellei jostain syystä Nicaraguan-matka olisi tuonut niitä eteeni jopa kahta! Toinen tuli tosin laukussani mukaan Helsinkiin, saa nähdä koska luen sen loppuun. 

End of the Affair on pieni kirja. Sen päähenkilöitä on kolme, ja tapahtumat arkisia. Sarah Miles on naimisissa tylsän ja harmaan Henryn kanssa. Maurice Bendrix rakastaa Sarahia ja Sarah häntä, mutta suhde tyssää lyhyeen. Mustasukkaisuus jää häilymään kolmikon välille, Henry epäilee Sarah'ia jostakin ja Bendrix tarjoaa apuaan asian selvittämisessä. Mutta Sarah'lla on omiakin salaisuuksia, jotka sekoittavat Bendrixin päätä lisää. Lopputuloksena on kummallinen kudelma kateutta, salailua, petoksia, ystävyyttä ja suuria kysymyksiä elämästä ja kuolemasta sekä jumalan olemassaolosta.

Greene on loistava. Kirja ilmeisesti perustuu hänen omiin kokemuksiinsa, miltä se tuntuukin. Sodan ajan Lontoo, mustasukkaisen ja epäilevän miehen mielikuvitus, yksinäisyys ja erillisyys kaikki avautuvat kirjan riveiltä. Samaan aikaan en innostunut teoksesta niin paljon kuin se ehkä ansaitsisi. En löytänyt siitä juuri lämpöä enkä huumoria ja toivottomuus ja onnettomuus on läsnä koko ajan. Sanoisin, että End of the Affair on erinomainen kirja, josta en juuri pitänyt.

65.

Kirja on seissyt pöydällä kuukausikaupalla odottamassa, että kirjoitan siitä... Pari muuta on puhelimen muistissa tallessa. Aloitetaan Mohsin Hamidin Exist West:istä, jonka sain viime jouluna laadukkaita kirjoja valikoivalta serkultani lahjaksi. Serkulla oli taustalla tieto, että viehätyn erityisesti maagisesta realismista. Exit West on juuri sitä, vaikka ensialkuun tätä seikkaa ei huomannutkaan. 

Kirja kertoo kahdesta nuoresta ihmisestä, naisesta ja miehestä, jotka elävät nimeltä mainitsemattomassa paikassa, joka kuulostaa kovasti joltakin Lähi-idän kaupungilta. Nuoret tutustuvat ja rakastuvat, tunnelma kaupungissa on synkkä. Vähitellen poliittiset levottomuudet alkavat ja he tekevät oman ratkaisunsa, eli lähtevät pakoon. Mutta pakoreitti ei olekaan se "tavallinen" rajojen ylitys, vaan maailmaan aukeaa ovia, joiden kautta pääsee loikkaamaan toisiin maihin. Tästä alkaa parin uusi elämä.

Rakastin tätä kirjaa. Rakastin sen realistisuutta; tuntuu kuin olisin päässyt elämään ja hengittämään tämän maailman pakolaisten elämää. Toisaalta rakastin sen maagisia elementtejä, jotka korostivat realististen seikkojen aitoutta, nykymaailman absurdiutta ja kohtalon sattumanvaraisuutta.