Sain joululahjaksi aivan loistavan muistelmateoksen Fierce Attachments, jonka on kirjoittanut Vivian Gornick. Kirja kertoo Vivianin elämästä äitinsä rinnalla hyvässä ja pahassa. Äitiä ja tytärtä yhdistää kodin ahdas tunnelma ja kävelylenkit, mutta heitä näyttää kirjoittajan mukaan erottavan lähes kaikki muu. Äiti on tuulahdus menneestä maailmasta: kiinni juutalaistaustassaan, avuton ilman aviomiestään, kykenemätön ymmärtämään yliopistomaailmaan lähtevää tytärtään. Tytär kokee maailman rajuna, antautuu itselleen sopimattomiin miessuhteisiin ja kirjoittaa.
Pari elää fyysisesti lähekkäin, mutta heillä ei tunnu olevan juuri ymmärrystä toisilleen. Tytär kyllä analysoi äitiään ja pysyy hänen lähellään silloinkin kun haluaisi vain karata, mutta kovin suurta empatiaa hän ei tunne tuntevan. Äiti ei vaikuta juuri huomaavan tyttärensä ihmisyyttä. Läheiset näyttäytyvät hänelle lähinnä palapelin osana, joiden tehtävä on täydentää hänen omaa särkynyttä maailmaansa.
Kaikessa tuskaisuudessaan äidin ja tyttären kehittymättömyyskertomus on nautinnollista luettavaa. Tytär tekee maailmasta ja ihmisistä viiltäviä huomioita. Hän näkee kauneutta siloittelemattomassa 1940-1950-luvun Bronxissa ja kykenee erittelemään kauneuden pienen pieniin murusiin, josta se koostuu. Samalla tavalla hän analysoi ihmiset atomeiksi, mutta ehkä siitä syystä, ei pysty kokoamaan heitä rakastettaviksi henkilöiksi. Kirja kertoo hyvin tarkkaan ja läheltä ihmisistä kaikkine puolineen, mutta silti omalla tavallaan etäännyttää heistä. Kaikessa tarkkanäköisyydessään Gornickin teksti luo turhauttavan tunnistettavia hahmoja ja hetkiä ja palkitsee sukelluksella vanhaan New Yorkiin, juutalaisyhteisöön sekä kirjailijapiireihin.
No comments:
Post a Comment