59.

Sattumalta sain näppeihini Delia Owensin kirjan nimeltä Suon villi laulu (kiitos Lilli!). Kirja tuntui sattuman oikulta, sillä sen tunnelmissa oli paljon yhteistä Evie Wyldin teoksen kanssa, jonka luin muutama kuukausi aiemmin. Tarina on kuitenkin aivan eri, samoin kerronta. Mutta jotain samanlaista raakuutta piili Suon villin laulun pinnan alla kuin Wyldin kirjassakin. 

Suon villi laulu sijoittuu 1950-60-lukujen Yhdysvaltoihin, maan kaakkoisosissa sijaitseville marskimaille. Kirjan päähenkilö Kya on nuori tyttö, joka joutuu perheensä hylkäämäksi ja rakentaa oman elämänsä ilman tukea ja turvaa muilta kuin häntä ympäröivältä luonnolta. Kyassa on "susipoika"-ominaisuuksia, ja hänestä kasvaa petoeläimen tavoin ihmisiä välttelevä ja luonnon laeilla toimiva nuori nainen. 

Kyan vahvin kokemus ihmisistä on heidän petollisuutensa. Siitä huolimatta hän tarinan edetessä päästää joitakuita lähelleen. Osin uskomukset siitä, ettei keneenkään voi luottaa ja kuka vaan voi koska tahansa kadota elämästä, tulevat toteen uudelleen ja uudelleen. Toisaalta Kya kohtaa myös sellaista hyväntahtoisuutta, mitä hän ei edes huomaa eikä ymmärrä.

Suon villi laulu on vahva tarina ja vetää puoleensa monella tavalla. Sen ongelmat liittyvät tiettyjen teemojen ja tapahtumien ohueen käsittelyyn ja toisaalta hieman naiiviin ja sadunomaiseen tarinan kaareen. Monet asiat jäävät käsittelemättä kunnolla, esimerkiksi se, miksi Kyan elämään ei lopulta puututtu kunnolla. Vaikeuksien kautta voittoon -tyyppiset käänteet eivät ole myöskään kaikilta osin kovin uskottavia. Mutta kelpo lukuromaani kuitenkin.

58.

Huh. Noin kaksikymmentä vuotta odottanut urakka on nyt saatettu päätökseen. Umberto Econ mammutti Ruusun nimi tuijotti hyllystä jo kotoa asuessani, mutta en koskaan saanut aikaiseksi tarttua siihen. Siirsin sen joku vuosi sitten omaan kotiini odottelemaan oikeaa hetkeä ja nyt korona sen soi.

Alku oli tahmea. Latinankielisiä sanoja (joita en edes yhdistelmällä ranska-italia-espanja-portugali juurikaan ymmärtänyt), kirkkokunnan sisäisiä erimielisyyksiä, paavien nimiä ja uskonnollisia premissejä. Ei helppoa. Luin kirjaa vähän laiskasti, en jaksanut seurata asioita, joita en heti ymmärtänyt. Kiinnitin huomioni murhamysteeriin, joka tietenkin liittyi vahvasti näihin kehystarinoihin eikä siksi aivan täysin auennut. Henkilögalleria oli myös kohtuullisen laaja ja välillä eri munkit erilaisine ominaisuuksineen menivät keskenään sekaisin. 

Kaikista vaikeuksista huolimatta tekstissä oli paljon imua. Halusin tietää lisää lähes vuosituhannen takaisesta maailmasta, ihmisten arvoista, uskomuksista ja heidän toiveistaan. Halusin nähdä ja näinkin sieluni silmin, minkälainen saattoi munkkiluostari 1300-luvulla olla. Opin myös jonkun verran kristinuskon sisäisistä ristiriidoista ja siitä kuinka tarve oikeassa olemiselle ja vaikeus ymmärtää muiden näkökulmia ovat yleismaailmallisia ja ajasta riippumattomia teemoja. Surin sitä, kuinka ihmiset voivat haluta samoja asioita ja ymmärtää asioita pääpiirteissään hyvinkin samalla tavalla ja silti ajautua kitkeriin riitoihin epäolennaisuuksista. Jos halua on, kenestä tahansa voi maalata demonin.