56.

Jumahdin aivan täysin. Miten joku kirja voi olla samaan aikaan hyvä ja vetävä ja silti niin vaikea ja tahmea luettava? Lukaisin välissä Muumi-kirjankin kun en kestänyt sitä, miten hitaasti etenin. Kyseessä on siis Orhan Pamukin My Name is Red. 

Ensimmäisenä haluan todeta, että kyseessä on siis aivan loistava teos. Ehkä se oli se, että tartuin englanniksi aiheeseen joka oli kaikilta osin vieras? My Name is Red kertoo 1500-luvun Istanbuliin sijoittuvan murhamysteerin ja romanssin, jonka kehyksenä toimivat uskonnolliset kiistat ja taidehistoria.  Kaikki tämä puettuna mitä erikoisimpaan rakenteeseen, jossa pääsevät ääneen niin punainen väri, hevosen idea, Saatana, kolikko kuin jokainen kirjan päähenkilöistä. Murhaajankin tunnemme ennen kuin tiedämme kuka se on,

Oli ihanaa sukeltaa aivan tuntemattomaan maailmaan, jossa kylmillä Istanbulin kujilla koetaan pakahduttavia tunteita kuten mustasukkaisuutta, kateutta, yltiöpäistä rakkautta, hurmoksellisuutta, vihaa, onnea ja uteliaisuutta. Tunteiden lisäksi kirjan avulla voi päästä sisään mitä erikoisimpaan taidemuotoon, miniatyyri- ja koristemaalaukseen, jonka tavoite on kuvata maailmaa kuten mestarit ovat sen aina kuvanneet. Oma tyyli on kirosana, samoin frankkilainen tapa tehdä maalauksia. Maalauksen tekemisessä pitää varoa aiheiden lisäksi myös kuvakulmia; tärkeiden henkilöiden täytyy olla suuria, mutta he eivät saa näyttää itseltään. Jumalaa ei sovi matkia yrittämällä kuvata maailmaa sellaisena kuin sen näkee eikä koiria piirtää liian isoiksi! 

Päähenkilökavalkadiin kuuluvat mm. Black, Elegant Effendi, Olive, Stork, Butterfly, Esther, Master Osman, Enshite Effendi ja jumalaisen kaunis Shekure. Kullakin heistä on heikkoutensa ja vahvuutensa ja kukin heistä pääsee kertomaan tarinaa omasta näkökulmastaan. Näkökulman vaihto tuo tarinaan hauskaa rytmiä, mutta välillä vieraalla kielellä lukiessa pitkät kuvaukset Osmanien valtakunnan historiaan liittyen ja jatkuvat viittaukset Koraaniin ovat kyllä vähän helmiä sioille-kategoriaan kuuluvia.