26.

Huh. Pitkästä aikaa tuli kahlattua kohtuullisen järisyttävä teos. Jonathan Gloverin Ihmisyys nousee historiasuosikkieni joukkoon, Eric Hobsbawmin rinnalle kärkisijoituksista kamppailemaan. Ihmisyyden alaotsikko on 1900-luvun moraalihistoria. Valitsin pokkarin mukaani Punaisen Ristin kansainvälisen humanitaarisen oikeuden kurssille, koska ajattelin, että se täydentää sopivasti kurssin aiheita. Näin kävikin.

Teos käsittelee 1900-luvun lukemattomia raakuuksia, sotarikoksia, joukkomurhia, kidutuksia ja raiskauksia, etiikan, filosofian ja osin myös psykologian valossa. Miten kuhunkin kammottavaan tekoon päädyttiin? Kuinka niitä edeltäneet ratkaisut tehtiin? Glover käsittelee mekanismeja, jotka voivat johtaa hirmutekoihin. Hän pyrkii avaamaan tekojen taustat, jotta niitä voitaisiin ymmärtää ja jotta niistä voitaisiin oppia. Hän esimerkiksi punnitsee atomipommin pudottamisesta päättäneiden poliittiset vaihtoehdot, ja pohtii vastuukysymyksiä tämänkaltaisessa teossa, jossa myötävaikuttajia on useita. Hän myös analysoi joukkomurhiin ja -raiskauksiin syyllistyneiden sotilaiden mielenliikkeitä. Kuinka vähän vaaditaan, että niin sanotusta tavallisesta ihmisestä voi lyhyessä ajassa kuoriutua julma murhaaja?

Glover kirjoittaa sujuvaa, helppolukuista ja tarinallista tekstiä. Hän tarkastelee käsittelemiään tapahtumia eri näkökulmista, ja kirjoittaa niistä varsin kiihkottomasti. Hän ei kuitenkaan anna armoa joukon mukana tai "koneiston osana" toimineille henkilöille. Kukin tekee itse omat ratkaisunsa, ja kunkin tulee kantaa niistä vastuu. Ne henkilöt, jotka ovat päättäneet eri aikoina uhmata eettisesti vääriä komentoja, ovat niitä, joista meidän jokaisen tulee ottaa mallia. Vastuutaan ei voi paeta muiden selän taakse.