27.

Heti Gloverin jälkeen, ja Kroatian matkan odottaessa nurkan takana, ajattelin että voisin tarttua Jugoslavian lähihistoriaa käsittelevään teokseen. Sainkin suosituksen, ja sen perusteella valitsin Slavenka Drakulicin kirjan Aivan kuin minua ei olisi.

Rankka tarina käsittelee henkilön S. elämässä tapahtunutta mullistusta kun sotilaspoika kolkuttaa hänen ovelleen ja hakee hänet vankileirille vievän bussin kyytiin. Puoliksi muslimina S. suljetaan vankileirille, jossa olot ovat aluksi rankat ja lopuksi vielä rankemmat.

S.:n tarinassa ruumiillisuus on keskiössä. Tuoksut, lemut, kivut, nälkä, jano, tuska. Ruumiin omistaminen ja omistajuuden pois ottaminen. Mitä tapahtuu kun mikään ei ole enää omassa hallinnassa? Mitä tapahtuu kun kaiken joutuu jakamaan mitä nöyryyttävimmällä tavalla? Entä miten kokemuksista voi selviytyä, ja kuinka niistä tulisi kertoa kun kukaan ei kuitenkaan käsitä ja kohtalotoverit tahtovat unohtaa.

Drakulicin kerronta on sujuvaa, ja S.:n tarina vie mennessään. Aihe on raskas, mutta siitä huolimatta on pakko kääntää sivua. Uskon, että kirja auttoi ymmärtämään ainakin sen, että en voi koskaan kuvitellakaan ymmärtäväni.

26.

Huh. Pitkästä aikaa tuli kahlattua kohtuullisen järisyttävä teos. Jonathan Gloverin Ihmisyys nousee historiasuosikkieni joukkoon, Eric Hobsbawmin rinnalle kärkisijoituksista kamppailemaan. Ihmisyyden alaotsikko on 1900-luvun moraalihistoria. Valitsin pokkarin mukaani Punaisen Ristin kansainvälisen humanitaarisen oikeuden kurssille, koska ajattelin, että se täydentää sopivasti kurssin aiheita. Näin kävikin.

Teos käsittelee 1900-luvun lukemattomia raakuuksia, sotarikoksia, joukkomurhia, kidutuksia ja raiskauksia, etiikan, filosofian ja osin myös psykologian valossa. Miten kuhunkin kammottavaan tekoon päädyttiin? Kuinka niitä edeltäneet ratkaisut tehtiin? Glover käsittelee mekanismeja, jotka voivat johtaa hirmutekoihin. Hän pyrkii avaamaan tekojen taustat, jotta niitä voitaisiin ymmärtää ja jotta niistä voitaisiin oppia. Hän esimerkiksi punnitsee atomipommin pudottamisesta päättäneiden poliittiset vaihtoehdot, ja pohtii vastuukysymyksiä tämänkaltaisessa teossa, jossa myötävaikuttajia on useita. Hän myös analysoi joukkomurhiin ja -raiskauksiin syyllistyneiden sotilaiden mielenliikkeitä. Kuinka vähän vaaditaan, että niin sanotusta tavallisesta ihmisestä voi lyhyessä ajassa kuoriutua julma murhaaja?

Glover kirjoittaa sujuvaa, helppolukuista ja tarinallista tekstiä. Hän tarkastelee käsittelemiään tapahtumia eri näkökulmista, ja kirjoittaa niistä varsin kiihkottomasti. Hän ei kuitenkaan anna armoa joukon mukana tai "koneiston osana" toimineille henkilöille. Kukin tekee itse omat ratkaisunsa, ja kunkin tulee kantaa niistä vastuu. Ne henkilöt, jotka ovat päättäneet eri aikoina uhmata eettisesti vääriä komentoja, ovat niitä, joista meidän jokaisen tulee ottaa mallia. Vastuutaan ei voi paeta muiden selän taakse.