21.

Halusin pitäytyä Afrikka-teemassa, sillä syksyn pimeydessä ja sateessa on mukava siirtyä ajatuksissa auringonpaahteiseen ympäristöön. Myönnettäköön, että taisin hakea myös lohtukirjaa, jotain mikä saa mielen iloiseksi ja ajatukset positiiviseksi. Tähän tarkoitukseen Alexander McCall Smithin Teetä ja sympatiaa: Mma Ramotswe tutkii sopii paremmin kuin hyvin.

Mma Ramotswe on tunnettu etsivä joka ratkoo työparinsa Mma Makutsin kanssa kotikylänsä pulmia ja arvoituksia. Hänen taitonsa perustuvat ihmistuntemukseen ja lämpimään ymmärrykseen. Tässä mielessä hahmo muistuttaa paljonkin Kigalin kakkukaupan Angel Tungarazaa. Kummatkin ovat "perinteisen muotoisia" afrikkalaisia naisia, joilla liittää sydäntä ja sympatiaa kaikille ihmisille ja Mma Ramotswen tapauksessa myös pienelle valkoiselle pakettiautolle.

Kirja muistuttaa siitä että pitkämielisyys on hyve. Lisäksi se kertoo siitä miten tärkeä ihmisten kuuntelun taito on ja miten kaikilla voi olla viisasta sanottavaa kun heitä vaan jaksaa kuunnella ja ymmärtää oikein. Itse etsivän työ oli kirjassa taka-alalla, joten dekkaria on turha odottaa. Etsivä palkataan selvittelemään enemmän ihmissuhdekysymyksiä kuin rikoksia. Mutta hyvänmielen kirja Teetä ja sympatiaa ehdottomasti on.

20.

Koska edellinen kirja oli niin vaikuttava ja ajatuksia herättävä, päädyin tarttumaan toiseenkin Chimamanda Ngozi Adichien teokseen. Huominen on liian kaukana on kokoelma tarinointa eri ihmiskohtaloista Nigeriassa ja sen ulkopuolella.

Tarinat ovat kuitenkin toisistaan irrallisia, eli samanlaista kiintymystä henkilöitä kohtaan ei tule kuin kirjasta Puolikas keltaista aurinkoa. Tarinat ovat jälleen uskottavia, koskettavia ja tosia, mutta jäin kaipaamaan sitä, että kunkin henkilön kohtaloon olisi paneuduttu tarkemmin. Kirjasta jäi tunne että se oli johdanto jollekin suuremmalle. Sellaisena se olisi ollutkin erinomainen, sillä jälleen kerran Adichien kirjoitustyyli on mukaansatempaava ja kuvaus tarkkaa ja havainnollista. Jään kaipaamaan jatkoa.

19.

Puolikas keltaista aurinkoa on Chimamanda Ngozi Adichien upea kertomus Biafrasta, Nigeriasta ja elämästä siellä 1960-luvulla. Se on tarina siitä kuinka high life elämä muuttuu katastrofaaliseksi elämästä taisteluksi. Se on kertomus ihmisistä, Olannasta, Odenigbosta, Ugwusta, Richardista ja Kainenesta. Se kertoo myös Nigerian historiasta ja siitä kuinka länsimaat ovat vaikuttaneet elämän kulkuun Afrikassa ja toisaalta siitä miten vähän lännessä on välitetty oikeista ihmiskohtaloista. Tarina on edelleen ajankohtainen, pommeja on helppo pudottaa koneista, mutta kärsimystä on vaikea katsoa silmiin.

Puolikas keltaista aurinkoa on hieno tarina ihmisyydestä. Se kertoi minulle siitä kuinka samanlaisia ihmiset ovat kaikkialla maailmassa, ja toisaalta siitä kuinka suuria eroavaisuuksia voi olla jopa yhden perheen sisällä. Tarina muistuttaa ihonvärin merkityksestä historiassa ja nykypäivässä, mutta samalla kunnioittaa Richardia joka puhuu sujuvaa igboa ja sanoo "me biafralaiset" ajattelematta ettei näin voisi olla. Se muistuttaa katsomaan pintaa syvemmälle ja tuo esiin sen miten erilaisetkin ihmiset voivat löytää poikkeuksellisen yhteyden.

Itselleni Puolikas keltaista aurinkoa oli merkityksellinen teos monestakin syystä. Pidin tarinaa koskettavana ja mukaansatempaavana. Opin paljon uutta Nigerian historiasta, ja kirja herätti kiinnostukseni paitsi Nigerian tapahtumiin myös laajemminkin Afrikan historiaan. Uskon myös, että sain hiukan paremman käsityksen siitä mitä sota oikeasti merkitsee ja miltä se voisi ehkä tuntua. Palan halusta oppia lisää, kuulla lisää ja vaikuttaa asioihin jotta Biafran sodan kaltaiset tapahtumat eivät toistuisi. Ja samaan aikaan tiedän että maailmassa on tälläkin hetkellä useampi Biafra. "Maailma oli vaiti kun me kuolimme."