68.

Samalla kirjastoreissulla, millä hain edellisen kirjan (Adèle), haahuilin hyllyjen välissä. Jostain kumman syystä tartun yleensä paksuimpaan kirjaan, mikä silmään sattuu. Tällä kertaa valinta oli suorastaan kummallinen, enkä tainnut oikeastaan keskittyä sitä tehdessäni. 

Kirjaksi sattui Julie Orringerin Näkymätön Silta. Sinänsä valinta ei ollut outo, että kirja oli todella hyvä. Mutta en ole vuosiin lukenut, enkä halunnut lukea mitään toinen maailmansota -teemaan liittyvää. Onneksi kuitenkin tartuin Orringeriin, sillä hän käsittelee aihetta virkistävästä (jos tätä sanaa voi käyttää kauheita tapahtumia kuvaavasta teoksesta) kulmasta. Aiheena ovat Unkarin juutalaiset ja erityisesti eräiden nuorten henkilöiden elämät. 

Kirjan taustat on tutkittu perusteellisesti, alkaen baletin luonteesta, jatkuen kirjapainotekniikkaan, maailmansodan työleireihin ja poliittisiin kiemuroihin. Olin todella vaikuttunut kirjailijan kyvystä käsitellä näin laajaa aikaperspektiiviä ja isoja tapahtumia yhtä aikaa pitäen kiinni pienimpienkin detaljien tarkasta kuvauksesta. Lopusta selviääkin hänen tehneen todella laajaa tutkimustyötä kirjan taustoja varten. 

Päähenkilöinä ovat nuori arkkitehtiopiskelija Andras Lévi, hänen perheensä ja mystinen baletinopettaja nimeltään Claire Morgenstern ja hänen tyttärensä. Tämä joukko joutuu yhtäaikaisesti nuoruusiän ja sodan mylläköiden pyörteisiin. 

Kirjasta saa hienon ajankuvan 1930-luvun Euroopasta, pikakertauksen maailmansodan käänteistä sekä uudesta kulmasta annetun perehdytyksen juutalaisten kohtaloista ennen sotaa ja sen aikana. Itselleni se avasi ennen kaikkea Unkarin historiaa ja muistutuksen siitä, että juutalaisilla oli muitakin karuja kohtaloita kuin tuhoamisleirit. Erityisen hienoa Näkymättömässä Sillassa on se, että huolimatta aiheen rankkuudesta, kirja on ahmittavaa sorttia. Lisäksi sillä on taustat tositapahtumissa, sillä henkilökohtalot pohjautuvat Orringerin perhehistoriaan. Voin suositella!

67.

Lähdin reissuun Marokkoon. Halusin mukaan marokkolaisen kirjailijan kirjan. Kävelin Rikhardinkadun kirjastoon ja kysyin virkailijalta neuvoa. Virkailija kysyi Googlelta. Hyllystä löytyi Leïla Slimanin teos Adèle, josta muistinkin joskus lukeneeni.

Adèle kertoo nimihenkilön pakonomaisesta seksuaalisesta halusta ja niistä monista tavoista, millä hän sitä toteuttaa. Kertomus voisi olla mikä tahansa addiktiokertomus, niin viettien ohjaamaa ja pakottavaa naisen halu on. Hän on menettänyt elämänhallintansa ja antaa seuraavan kerran ohjata kaikkia tekemisiään.

Kuvaus on elävää ja aihe on poikkeuksellinen. Mutta kirja jää tyhjäksi. En pääse tarpeeksi hyvin sisään naisen kokemusmaailmaan, siihen mitä hän ajaa takaa ja mitä saa uusien kokemuksien jahtaamisella. Hän ei vaikuta nauttivan kokemuksistaan, vaan pikemminkin pettyy joka kerta. Adèlelle se hetki, jolloin hänen ei tarvitse olla oman päänsä sisällä, tuottaa jonkinlaista tyydytystä. Toisaalta hän nauttii myös miesten halun kohteena olemisesta ja odotuksen tunteesta. Kai kaikessa on lopulta kyse oman itsensä arvostamisesta. Jos ei arvosta itseään eikä pidä itsestään, on tärkeää olla katseen ja himon kohteena ja sen jälkeen päästä oman päänsä ulkopuolelle hengähtämään. Ehkä kyse on vaan siitä pienestä hetkestä, jonka aikana pääsee itseään pakoon? 

Kirjana Adèle on nopeasti luettu. Se jää kuitenkin pyörimään mieleen. Miten erilaisia tapoja ihmisillä onkaan pyrkimyksissään tuntea itsensä tärkeiksi ja arvostetuiksi.