61.

Kirjakesään on kuulunut useampi eri teema. Käsitellään tässä niistä ensimmäinen, eli kepeät deittailuaiheiset nuoren (tai varhaiskeski-ikäisen) naisen kirjoittamat kirjat. 

En tiedä miksi tämä teema tuli osaksi kesääni. Jostain putkahti eteeni ensimmäinen aihepiiriä käsittelevä kirja, eli Sanna Kiisken Tinder-päiväkirja. Sen jälkeen tartuin Henriikka Rönkkösen Bikinirajatapaukseen ja nyt viimeisenä luin Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu.

Olen kaikkien näiden kirjojen kohderyhmää. Tai näin oletan. Olen kolmekymppinen helsinkiläinen korkeakoulutettu sinkku. Ajattelin, että tästä syystä näistä löytyisi samaistumispintaa. No ei löytynyt. Eikä oikein edes viihdettä. 

Kutsun tällaisia kirjoja kahden tunnin kirjoiksi, koska niin kauan yhden lukemisessa menee. Sillä tavalla ei valittamista: tosiaan kunkin luin loppuun ja kohtuullisen rivakasti. Mutta se anti... Sarjadeittailu, panojen avaaminen mahdollisimman vieraannuttavalla ja varsin epämiellyttävällä tavalla, kriiseily, ja loputtomat ikävät deittikokemukset eivät osuneet omaan kokemusmaailmaani. En väitä, että kaikki deitit olisivat olleet millään tavalla onnistuneita, mutta nämä naiset olivat kyllä saaneet kerättyä koko sarjan sekopäiden perhepelissä. 

Kokemuksista olisi varmaan ollut ihan hauska lukea, jos olisin tykännyt kertojanäänistä ja kirjoitustyylistä. Savonlahden romaanin päähenkilö oli näistä samaistuttavin ja kirja selvästi paras. Siinä oli hyviä huomioita tästä päivästä, mukavaa kaupunkikuvausta ja ihan hauskoja kohtia. Kaikkia kuitenkin yhdisti se, mitä sinkkunaisista kertovia chick lit-henkisiä kirjoja tuppaa yhdistämään: iso velka Bridget Jonesille. Ulkonäkökriisit, alkoholiylilyönnit ja muu sekavuus olivat näissä kaikissa kuin suoraan Bridgetiltä lainattuja. Kuuluisa alushousukohtaus oli otettu käytännössä sellaisenaan Savonlahden romaaniin. Harmi vaan, että Bridget oli kaikissa ylilyönneissään ja ärsyttävyydessään kuitenkin sympaattinen, kun taas yksikään tämän kesän sinkkukirjojeni päähenkilöistä ei sitä mielestäni ollut. Tyly tuomio, mutta ei voi mitään.  

Sympaattisuuden puutteen voisi paikata terävillä havainnoilla, hyvällä kirjoitustyylillä tai kiinnostavilla hahmoilla. Nämä kaikki kuitenkin puuttuivat näistä kolmesta kirjasta. Tai, Savonlahdella oli jotain tarjottavaa näillä areenoilla, mutta toisilla ei sitäkään vähää. Rivo ja rujo arkipäivän inhorealismi ei yhtään auttanut asiaa. Ehkä en sittenkään ollut kohderyhmää.