50.

Tartuin kevään aikana myös toiseen suositukseen, Joël Dickerin Baltimoren sukuhaaran tragediaan.
Kyseessä on lukuromaani, tai oikeastaan melkeinpä elokuvaromaani. Teksti kulkee kohtauksesta toiseen ja kerronta on hyvin kuvailevaa elokuvalliseen tapaan. Kirja käsittelee arvoitusta, jota ratkotaan pienin vihjein pala palalta.

Kertojanäänenä on kirjailija Marcus Goldman. Teos käsittelee eri aikatasoja, joissa välillä liikutaan kirjailijan lapsuuteen ja nuoruuteen, välillä Tragedian jälkeiseen aikaan ja välillä nykyhetkeen. Kirjoitan Tragedia isolla, koska tällä tavalla suurinta arvoitusta kirjassa käsitellään. Pidin tätä koko teoksen huonoimpana ja ärsyttävimpänä puolena. Lukijaa pyritään koukuttamaan viittaamalla tähän nimeämättömään Tragediaan, joka tietenkin selviää vasta aivan lopuksi. Myönnettäköön, että koukuttaminen onnistuu, mutta sen olisi voinut tehdä vähemmän alleviivaavastikin.

Baltimoren sukuhaaran tragedia oli hyvää luettavaa ja vetävä teos, mutta siitä tuli hieman nuortenromaanimainen tuntu juuri tämän alleviivaavan tyylin takia. Luvut loppuvat cliffhangereihin, ja Tragediaan viitataan aivan liian usein. Voisin kuvitella, että kirjasta saisi kuitenkin kelpo tv-sarjan tai elokuvan.

49.

Halusin takuuvarmaa luettavaa ja tartuin Paul Austerin Sunset Parkiin. En joutunut pettymään, mutta en myöskään innostunut valtavasti. Sunset Park kertoo Miles Helleristä, joka palaa New Yorkin Brooklyniin lähdettyään menneisyyttään pakoon. Heller asettuu asumaan purku-uhan alla olevaan taloon, kommuuniin, jonka toiset asukkaat auttavat häntä luomaan uuden nykyisyyden. Hän korjailee välejään entiseen ja kohtaa haamunsa, huomaten niiden olevan kuviteltua pienempiä.

Menneisyyden virheiden kohtaaminen olikin tarinan suurinta antia itselleni. Miles oli paennut tapahtumaa, jolle hän oli omassa päässään antanut tietyn merkityksen, mutta joka näyttäytyi muille eri tavalla kuin hänelle itselleen. Hän jäänyt jumiin tuohon tiettyyn päivään ja antanut sen muokata koko elämänsä suunnan keskustelematta kenenkään kanssa asiasta. Heti kun hän kohtasi asian ja käsitteli sitä, se sai ympärilleen erilaiset kehykset ja muutti merkitystään.

Pidän Austerin kerronnasta. Hän osaa luoda uskottavia henkilöhahmoja ja ympäristöjä. Oli mukava lukea 2000-luvun brooklyniläisnuorten kokemuksista. Vaikka viihdyinkin kirjan parissa, en pidä Sunset Parkia parhaana Austerina.

48.

Liian pitkä väli lukemisen ja bloggaamisen välillä! Kevään aikana tuli käytyä läpi useampikin kirja, yritän nyt hiukkasen muistella mistä oli kyse.

Majgull Axelssonin Huhtikuun noita oli tuijottanut hyllystä jo useiden vuosien ajan, sekä ruotsin- että suomenkielisenä versiona. Päädyin kuitenkin lukemaan sen kirjastolainana, suomeksi onneksi. Teksti oli sen verran vaativaa, että ruotsiksi olisi voinut olla kohtuullisen vaativaa..

Odotin kirjasta paljon, sillä sitä oli suositeltu minulle ja lisäksi se kuului genreen maaginen realismi, joka on ykkössuosikkini. Kirja olikin monella tapaa erittäin hyvä ja teksti toimi hienosti. Se oli kuitenkin jollakin tapaa omaan makuuni liian inhorealistista, en pitänyt päähenkilöistä enkä tapahtumista. Kirjan päähenkilöinä ovat aikuiset ottosiskokset, jotka kipuilevat elettyä elämäänsä ja ruotivat keskinäisiä välejään. Vaikka tekstissä oli myös huumoria, kokonaisuus oli varsin lohduton. Mielentilaani ei sopinut sen tyyppinen ankeus ja raskaus, vaikka sitä siivittikin hauskat todellisuudesta etäännyttävät elementit.