40.

Nyt on näköjään uusi teema tässä blogissa, tällaiset ei-fiktiokirjat. Käyhän sekin. Nyt oli vuorossa yliopiston kirjastosta bongaamani The Looming Tower - Al Qaeda and the Road to 9/11. Mainokseksi kelpasi kannen iso logo, jossa kerrottiin, että kirjailija Lawrence Wright oli saanut tästä hyvästä Pulitzer-palkinnon. Ei huono meriitti. Myös sisäkansi oli täynnä kehuja.

Hehkutuksesta huolimatta täytyy myöntää, että suhtauduin vähän epäileväsesti. Tuntuu, että kaikki 9/11 teksti on jotenkin omituisesti värittynyttä. Yllätyin kuitenkin todella iloisesti kun pääsin kirjaan sisälle. Ensinnäkin, terrori-iskujen taustoittaminen aloitetaan varsin kaukaa, ja kirjassa esitellään Osama bin Ladeniin vaikuttaneiden ajattelijoiden henkilökohtaisia taustoja. Wright kietoo taitavasti henkilöhistorian ja aatteiden kehityksen yhteen.

Erittäin hyvin on kuvattu myös länsivaltojen poliittiset pelit Lähi-idässä, jotka eivät ole osattomia siihen, että noissa maissa syntyi tilausta Osaman ja kumppanien kaltaisille ääriajattelijoille. Perussotkut olivat tuttuja (USA:n rahoitus muhajedineille ynnä muut), mutta taustalta löytyi niin paljon sekavaa rahoitus-, poliittinen tuki-, henkilösuhdesäätöä, että alkoi hirvittää.

Looming Tower toimii niin esittelynä islamistien ajatusmaailmoihin, Osama bin Ladenin elämään, arabimaiden ja länsivaltojen erilaisiin kohtaamisiin, kuin Yhdysvaltojen tiedustelu-, turvallisuus- ja poliisiorganisaatioiden sisäiseen sekamelskaankin. Taustatyötä haastatteluineen Wright on tehnyt valtavasti. Kaiken tämän hän on onnistunut pakkaamaan koukuttavaan ja loistavasti kirjoitettuun pakettiin. Tätä kirjaa ei tee mieli laskea käsistään. Ei mikään ihme, että yksi kannen kehuista sanoo, että tässä on kirja, jonka JOKAISEN amerikkalaisen tulisi lukea. Olen itse samaa mieltä. Ja lisään, että tämä on kirja, jonka JOKAISEN maailman menosta kiinnostuneen tulisi lukea. Vau.

38.

Ups. Toisen blogin pitäminen, reissaaminen ynnä muu on työntänyt tämän bloginreppanan ihan taka-alalle. Nyt onneksi muistin että kirjoittamatta on jäänyt!

Toisaalta lukemiselle on käynyt melkein yhtä surkeasti. Neljän kuukauden aikana ainoa luku"saavutukseni" on ollut yhdestä hostellista bongaamani Prague Winter: A Personal Story of Remembrance and War, 1937-1948. Kyseessä on Madeleine Albrightin (synt. Marie Jana Körbelová) omaelämäkerrallinen teos hänen lapsuusvuosistaan Prahassa, Lontoossa ja Jugoslaviassa. 

Lähtökohta on yllättävä ja huippumielenkiintoinen. Albrightille selvisi vasta hänen astuttuaan USA:n ulkoministerin virkaan, että perhe oli alkujaan juutalainen ja valtaosa lähisuvusta oli kuollut keskitysleireillä. Tämä tieto sai hänet penkomaan sukuhistoriaansa ja kirjoittamaan tämän tarinan.

Albright kuvaa kiinnostavalla tavalla tuota surullisenkuuluisaa historian ajanjaksoa. Samalla hän valottaa myös tsekkiläista kansanluonnetta ja historiaa, moneen otteeseen ihaillen korostaen tsekkiläisten sitoutumista demokratiaan. Tutuksi tulevat myös maan suurmiehet. Albright ei väkisin mahduta isäänsä näiden joukkoon, mutta selväksi käy, että isä oli kunnioitti demokratian ihannetta ja oli muutenkin oikeudentuntoinen mies. 

Kirja vie mukanaan ja se on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Albright kirjoittaa sujuvasti ja objektiivisen tuntuisesti myös perheenjäsenistään. Hän kuljettaa rinnakkain oman perheensä tarinaa ja maailmanpolitiikkaa tavalla, joka tuo mieleen kaikkien aikojen suosikkini Eric Hobsbawmin. Parasta antia on kirjan tarjoama valo tsekkiläisyyteen. Yllätyin miten vähän oikeastaan tiedän maasta,  vaikka olenkin siellä käynyt. Suosittelen lämpimästi!