40.

Nyt on näköjään uusi teema tässä blogissa, tällaiset ei-fiktiokirjat. Käyhän sekin. Nyt oli vuorossa yliopiston kirjastosta bongaamani The Looming Tower - Al Qaeda and the Road to 9/11. Mainokseksi kelpasi kannen iso logo, jossa kerrottiin, että kirjailija Lawrence Wright oli saanut tästä hyvästä Pulitzer-palkinnon. Ei huono meriitti. Myös sisäkansi oli täynnä kehuja.

Hehkutuksesta huolimatta täytyy myöntää, että suhtauduin vähän epäileväsesti. Tuntuu, että kaikki 9/11 teksti on jotenkin omituisesti värittynyttä. Yllätyin kuitenkin todella iloisesti kun pääsin kirjaan sisälle. Ensinnäkin, terrori-iskujen taustoittaminen aloitetaan varsin kaukaa, ja kirjassa esitellään Osama bin Ladeniin vaikuttaneiden ajattelijoiden henkilökohtaisia taustoja. Wright kietoo taitavasti henkilöhistorian ja aatteiden kehityksen yhteen.

Erittäin hyvin on kuvattu myös länsivaltojen poliittiset pelit Lähi-idässä, jotka eivät ole osattomia siihen, että noissa maissa syntyi tilausta Osaman ja kumppanien kaltaisille ääriajattelijoille. Perussotkut olivat tuttuja (USA:n rahoitus muhajedineille ynnä muut), mutta taustalta löytyi niin paljon sekavaa rahoitus-, poliittinen tuki-, henkilösuhdesäätöä, että alkoi hirvittää.

Looming Tower toimii niin esittelynä islamistien ajatusmaailmoihin, Osama bin Ladenin elämään, arabimaiden ja länsivaltojen erilaisiin kohtaamisiin, kuin Yhdysvaltojen tiedustelu-, turvallisuus- ja poliisiorganisaatioiden sisäiseen sekamelskaankin. Taustatyötä haastatteluineen Wright on tehnyt valtavasti. Kaiken tämän hän on onnistunut pakkaamaan koukuttavaan ja loistavasti kirjoitettuun pakettiin. Tätä kirjaa ei tee mieli laskea käsistään. Ei mikään ihme, että yksi kannen kehuista sanoo, että tässä on kirja, jonka JOKAISEN amerikkalaisen tulisi lukea. Olen itse samaa mieltä. Ja lisään, että tämä on kirja, jonka JOKAISEN maailman menosta kiinnostuneen tulisi lukea. Vau.

38.

Ups. Toisen blogin pitäminen, reissaaminen ynnä muu on työntänyt tämän bloginreppanan ihan taka-alalle. Nyt onneksi muistin että kirjoittamatta on jäänyt!

Toisaalta lukemiselle on käynyt melkein yhtä surkeasti. Neljän kuukauden aikana ainoa luku"saavutukseni" on ollut yhdestä hostellista bongaamani Prague Winter: A Personal Story of Remembrance and War, 1937-1948. Kyseessä on Madeleine Albrightin (synt. Marie Jana Körbelová) omaelämäkerrallinen teos hänen lapsuusvuosistaan Prahassa, Lontoossa ja Jugoslaviassa. 

Lähtökohta on yllättävä ja huippumielenkiintoinen. Albrightille selvisi vasta hänen astuttuaan USA:n ulkoministerin virkaan, että perhe oli alkujaan juutalainen ja valtaosa lähisuvusta oli kuollut keskitysleireillä. Tämä tieto sai hänet penkomaan sukuhistoriaansa ja kirjoittamaan tämän tarinan.

Albright kuvaa kiinnostavalla tavalla tuota surullisenkuuluisaa historian ajanjaksoa. Samalla hän valottaa myös tsekkiläista kansanluonnetta ja historiaa, moneen otteeseen ihaillen korostaen tsekkiläisten sitoutumista demokratiaan. Tutuksi tulevat myös maan suurmiehet. Albright ei väkisin mahduta isäänsä näiden joukkoon, mutta selväksi käy, että isä oli kunnioitti demokratian ihannetta ja oli muutenkin oikeudentuntoinen mies. 

Kirja vie mukanaan ja se on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Albright kirjoittaa sujuvasti ja objektiivisen tuntuisesti myös perheenjäsenistään. Hän kuljettaa rinnakkain oman perheensä tarinaa ja maailmanpolitiikkaa tavalla, joka tuo mieleen kaikkien aikojen suosikkini Eric Hobsbawmin. Parasta antia on kirjan tarjoama valo tsekkiläisyyteen. Yllätyin miten vähän oikeastaan tiedän maasta,  vaikka olenkin siellä käynyt. Suosittelen lämpimästi!

37.

Matka Australiaan alkaa viikon päästä. Tunnelmaan pääsemiseksi tilasin netistä kirjan Dreamkeepers - A Spirit Journey into Aboriginal Australia. Halusin oppia lisää aboriginaaleista ja heidän uskonnostaan.

Kirja oli hiukan erilainen kuin odotin. Ajattelin, että se olisi enemmän tieteellinen ja faktapohjainen, mutta lopulta se olikin journalistinen ja henkilökohtainen. Kirjoittaja Harvey Arden lähtee kiertämään Australiaa, haluten kuulla tarinoita uniajasta. Hänen tavoitteensa on kirjata nämä tarinat ylös. Suunnitelmat menevät kuitenkin hyvin pikaisesti uusiksi hänen huomattuaan, että uniajan tarinat eivät ole hänen tarinoitaan. Koska hän ei omista tarinoita, hänen ei myöskään tule kirjoittaa niitä kirjaansa.

Tämän ensimmäisen oppitunnin jälkeen Arden alkaa lähestyä omaa matkaansa uudesta näkökulmasta. Hän haluaa tavata aboriginaaleja ja ymmärtää heitä. Hän antaa heille tilaa kertoa elämästään ja näkemyksistään. Tässä hän tuntuu onnistuvan kohtuullisen hyvin. Paljon apua tähän tavoitteeseen antaa oppaana toimiva Mike, joka pelastaa tilanteen pahemmilta kulttuurien yhteentörmäyksiltä useampaan kertaan.

Kirja on mielenkiintoinen ja hyvään journalistiseen, kohtuullisen kevyeen tyyliin kirjoitettu. Jäin kuitenkin kaipaamaan tarinaan lisää historiallista taustaa ja muutenkin lihaa luiden päälle tarkempien faktojen muodossa.

Arden on kirjoittanut myös kirjan Wisdomkeepers - Meetings with Native American Spiritual Elders, jonka haluan ehdottomasti myös lukea. Australian-matkallaan Arden huomaa kuinka samanlaisia aboriginaalien ja Amerikan intiaanien ajatukset esimerkiksi maailmasta, omistamisesta ja esi-isistä ovat. Tämä on kiinnostava huomio, sillä haluan uskoa siihen, että on olemassa jonkinlaista yleismaailmallista viisautta, jota eri kansat ovat eri aikoina tahoillaan löytäneet.