30.

Ote alkaa selvästi lipsua, sillä kirjan numero 30 lukemisesta on jo kulunut aikaa useampi viikko, mutta tämä kirjoitus on antanut odottaa itseään. Noh, kliseenä voidaan huokaista että parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tämänkertainen opus oli lahja- ja suosituskirja nimeltään Toiset kengät. Se on Hannu Väisäsen romaani, joka sijoittuu 60-luvun Ouluun. En tiedä minkä takia koko ajan ajattelen, että kirjan nimi oli Lakanasiivet, joka on siis Sirpa Kähkösen teos, jota en ole edes lukenut. Mielestäni nimi olisi voinut sopia tällekin kirjalle.

Toisten kenkien parasta antia on Hannu Väisäsen tapa makustella suomen kielellä. Lisäksi pidin historiallisuudesta ja todenperäisyydestä, kuten tapanani on. Kirja on jollain tavalla erittäin elokuvallinen, oli helppoa kuvitella henkilöt ja paikat mielessään, sillä ne on hienosti maalattu sivuille. Tehtaan räjähdys, yöllinen Oulu keskitalvella, kasarmin rakennukset, ahdas koti takan edessä seisovine puujakkaroineen, kaikki ovat painautuneet mieleeni kuvina.

Kaikki kehuni kohdistuvat siis jollain tavalla tekstin "ulkoasuun". Tarinassa on suuria teemoja ja suuria tunteita, kuten ulkopuolisuutta, kuulumattomuutta ja toisaalta vahvaa omanarvontuntoa. Silti se jäi kevyeksi. Voi kuitenkin olla että tämä liittyy siihen, että en oikein saanut henkilöistä otetta, mikä syrjäytti minut samaistujan roolista. Päähenkilöstä paljastettiin paljon, mutta en silti kokenut tutustuneeni hahmoon, muuten kuin elokuvallisella tavalla.

Selvästi nyt on hankalaa tarttua siihen, miten kirja jäi vajaaksi. Tietyllä tavalla on outoa, että sanon jotain jääneen puuttumaan, sillä luin sen ahnaasti kannesta kanteen. Ehkä päähenkilön ulkopuolisuuden tunne vain tarttui ja jätti jollain tavalla tyhjän olon.