31.

Noniin. Tuli lomailtua ja lueskeltua. Ah. Pokkari rannalla, mikäs sen parempaa. Varsinkin kun kyseessä on hyvä pokkari.

Pidin Jeffrey Eugenidesin kirjasta The Marriage Plot kovasti. Jostain syystä en ole kirjoittanut siitä tänne, vaikka olen melko varma, että olen lukenut sen blogin olemassaoloaikana. No, en ala sitä sen kummemmin erittelemään, mutta voin suositella.

Nyt siis aiemmasta hyvästä kokemuksestani rohkaistuneena luin saman kirjailijan Pulitzer-palkitun romaanin Middlesex. Marriage Plot koukutti muistaakseni välittömästi, Middlesexiin lämpenin hitaammin. Kirjojen aloittaminen on aina takkuista, ja menee jonkin aikaa ennen kuin kirjaan on helppo tarttua. Menee usein vielä pidempään, että siihen on yhtä helppo tarttua kuin esimerkiksi lehteen. Ja vielä enemmän, että siitä ei haluaisi päästää ollenkaan irti.

Middlesex kertoo Cal Stephanidesin tarinan. Cal on syntynyt 1959, mutta hänen tarinansa taustoittaminen alkaa jo 1920-luvulta hänen isovanhempiensa vaiheiden kuvauksella.
Calin suvun tarina on samalla myös tarina amerikkalaisesta siirtolaisuudesta ja myös 1900-luvun USA:n historiasta, ja sellaisena hyvin kiinnostava. Uuteen maahan sopeutuminen on suuri elämänmuutos itsessään. Lisäksi kertomuksesta saa käsityksen siitä, minkälaista on ollut kun elämään saapuvat vähitellen autot, pakastimet ja puhelimet, ja kun samaan aikaan teollisuusaloja kuolee ja uusia työpaikkoja synnytetään. Sanon synnytetään erityisesti siksi että Middlesexissä korostuu amerikkalainen yritteliäisyys; kun baarista loppuu asiakkaat, perustetaan tilalle diner.

Kuvailen pitkästi taustatarinaa, vaikka periaatteessa kirjan pääfokus on Cal itse, hänen elämänsä ja siinä tapahtuva erityislaatuinen muutos. Kauniskasvoinen tyttö syntyy 50-60-lukujen vaihteessa ja hänet nimetään Calliopeksi kreikkalaistarinan muusan mukaan. Cal hänestä tulee 1974, kun hänelle selviää oma seksuaalinen erityislaatuisuutensa, tarkemmin se, että hän on intersukupuolinen, hermafrodiitti.
Cal lukee lääkärinsä kuvauksesta tilansa latinankielisen nimen, ja tutkii sen merkitystä sanakirjan avulla. Siirtyessään synonyymistä toiseen, hän päätyy lopulta sanaan "hirviö". Middlesex ei kuitenkaan ole kertomus friikistä, eikä Calin erityislaatuisuus ole omituisuutta. Middlesex on tarina Calliopesta, josta myöhemmin tulee Cal. Se on tarina tytöstä, hänen lapsuudestaan ja varhaisteini-iästään, sekä teini-ikäisestä pojasta ja hänen aikuisuudestaan. Tarina on aukoton, ja ei ole lainkaan vaikeaa ymmärtää, että sama ihminen muuttuu murrosikäisenä tytöstä mieheksi. Calin tapauksessa se on yhtä luonnollista kuin useimpien muiden muutos tytöstä naiseksi tai pojasta mieheksi.

Middlesex on hieno romaani monella tavalla. Se on kielellisesti kaunis, ja tarinallisesti monitasoinen. Nautin historiallisen taustan avaamisesta, ja nautin sen psykologisesta kuvauksesta. Kirja parani koko ajan, ja siihen piti päästä sisälle ja antaa tarinan muhia hetken aikaa. Sen jälkeen se on herkullinen. Suosittelen lämpimästi.

30.

Ote alkaa selvästi lipsua, sillä kirjan numero 30 lukemisesta on jo kulunut aikaa useampi viikko, mutta tämä kirjoitus on antanut odottaa itseään. Noh, kliseenä voidaan huokaista että parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tämänkertainen opus oli lahja- ja suosituskirja nimeltään Toiset kengät. Se on Hannu Väisäsen romaani, joka sijoittuu 60-luvun Ouluun. En tiedä minkä takia koko ajan ajattelen, että kirjan nimi oli Lakanasiivet, joka on siis Sirpa Kähkösen teos, jota en ole edes lukenut. Mielestäni nimi olisi voinut sopia tällekin kirjalle.

Toisten kenkien parasta antia on Hannu Väisäsen tapa makustella suomen kielellä. Lisäksi pidin historiallisuudesta ja todenperäisyydestä, kuten tapanani on. Kirja on jollain tavalla erittäin elokuvallinen, oli helppoa kuvitella henkilöt ja paikat mielessään, sillä ne on hienosti maalattu sivuille. Tehtaan räjähdys, yöllinen Oulu keskitalvella, kasarmin rakennukset, ahdas koti takan edessä seisovine puujakkaroineen, kaikki ovat painautuneet mieleeni kuvina.

Kaikki kehuni kohdistuvat siis jollain tavalla tekstin "ulkoasuun". Tarinassa on suuria teemoja ja suuria tunteita, kuten ulkopuolisuutta, kuulumattomuutta ja toisaalta vahvaa omanarvontuntoa. Silti se jäi kevyeksi. Voi kuitenkin olla että tämä liittyy siihen, että en oikein saanut henkilöistä otetta, mikä syrjäytti minut samaistujan roolista. Päähenkilöstä paljastettiin paljon, mutta en silti kokenut tutustuneeni hahmoon, muuten kuin elokuvallisella tavalla.

Selvästi nyt on hankalaa tarttua siihen, miten kirja jäi vajaaksi. Tietyllä tavalla on outoa, että sanon jotain jääneen puuttumaan, sillä luin sen ahnaasti kannesta kanteen. Ehkä päähenkilön ulkopuolisuuden tunne vain tarttui ja jätti jollain tavalla tyhjän olon.