24.

Olen elänyt suositusten varassa ja se on ollut ihan kiinnostavaa. Tuorein tuttavuuteni oli Joyce Carol Oatesin kirja Haudankaivajan tytär. Vaikka lukukokemus oli hyvä ja koukuttavakin, muistin taas että amerikkalaiset kirjailijat (poikkeuksia toki on) eivät yleensä ole omia suosikkejani.

En oikeastaan saa otetta siitä miksi en ole niin ihastunut tällaisiin tietyntyyppisiin amerikkalaisiin kerronnan mestareihin. Mieleen tulee nyt Steinbeck, jota moni ihailee. Haudankaivajan tyttären jälkeen laittaisin Oatesin samaan kategoriaan Steinbeckin kanssa. Molempien kerronta on tietyllä tavalla elokuvallista. Tarina etenee kuvien ja repliikkien kautta, ja sen pystyisi yhtä hyvin kertomaan filmillä kuin paperilla. Itselleni tällaisesta jää olo, että jotain puuttuu. Tarina toimii ja sujuu, mutta jotain muuta jää sanomatta tai kokematta.


Alkukritiikistä huolimatta Haudankaivajan tytär oli erinomainen luettava. Pidän usein kirjoista, joiden henkilöhahmoon tutustutaan pitkällä aikajänteellä. Tässä kirjassa haudankaivajan tytär Rebecca ehtii kasvaa aikuiseksi ja käydä läpi elämän monet myrskyt ja historian monet käänteet. Kirja on omalla tavallaan matkakertomus sen lisäksi että se on kasvutarina. Se tarjoaa mahdollisuuden haistella amerikkalaisten pikkukaupunkien ilmapiiriä sekä kaikkein köyhimpien siirtolaisten että kaikkein varakkaimpien perijäsukujen näkökulmasta.

Yhteiskunnan muutos on tarinassa sivuosassa, vaikka siinä kuljetaankin 1940-luvulta 90-luvulle. Rebecca ei koskaan unohda taustaansa eikä sitä kenen joukkoon hän ei kuulu. Saksalaissyntyisen haudankaivajaisän opit eivät pääse irrottamaan häntä otteestaan, vaikka vuosikymmeniä kuluu. Rebecca on ikuisesti sidottu hautausmaan multaan, vaikka hän löytää edestään monia sellaisia asioita joista hän en osannut haaveillakaan ja sellaisen kyvyn selviytyä, jota hänen vanhempansa eivät heiveröiseltä nuorimmaiseltaan olisi odottaneet.

23.

Nyt on taas ollut taukoa. Tartuin yhteen opukseen ja kahlasin sitä jonkin matkaa, mutta en oikein saanut flow'sta kiinni, joten siirryin seuraavaan houkutukseen, jota minulle suositeltiin. Tämä kirja on nimeltään Vieras kartanossa ja kirjailija vanha suosikkini Sarah Waters.

Odotukset olivat korkealla, kehuja oli tullut, paitsi Hesarilta, myös kaverilta. Lisäksi Sarah Waters nyt tosiaan on aika pettämätön kirjoittaja ja aihekin oli kiinnostava. Hundreds Hallin kartano, jossa tapahtuu kummia... Tarinan päähenkilö, kartanon jälkeen tosin, on nimeltään tohtori Faraday ja hän on peribrittiläinen maalaislääkäri. Tarina sijoittuu Englantiin 1940-luvun lopulle, sodan jälkeiseen aikaan jolloin perinteisen yläluokan asema alkaa romahtaa ja uudet tuulet puhaltaa. Kylä on pieni, ja lääkärin työ liikkuvaa. Niinpä Faraday päätyy kartanoon, jossa hänen äitinsä oli nuorena ollut palvelijana, ja Faradaykin viettänyt aikaansa. Kartanon kultaiset vuodet ovat kuitenkin takana, se on päässyt romahdustilaan paitsi ulkoisesti myös asukkaittensa mielentilan takia.

Tarina tiivistyy, kartanossa alkaa tapahtua selittämättömiä ja lääkäri alkaa viettää siellä yhä enemmän aikaa kovia kokeneen perheen tukena. Lääkäri on rationaalinen hahmo, ja sellaisena ei kovin viehättävä. Häntä ei koskaan mainita etunimeltä, mikä vielä vie häntä kauemmas lukijasta. Kartanon väki on inhimillisempää, mutta keskeinen hahmo Caroline myös jollain tavalla etäännytetään.

Waters on taas parhaimmillaan kuvaillessaan tunnelmia, näkymiä ja tuodessaan historian tätä kautta lukijan silmien eteen. Henkilöhahmoista hän ei kuitenkaan saa tällä kertaa irti aivan tarpeeksi. Rouva Ayres, Carolinen äiti, on inhimillisin ja kiinnostavin henkilö kirjassa, sillä hänen henkilöhistoriastaan paljastuu eniten ja häntä on siksi helpoin ymmärtää. Caroline puolestaan jää hiukan arvoitukselliseksi erityisesti loppuratkaisun takia.

Kirjassa on kaikki loistavan tarinan elementit, se koukuttaa lukijansa ja tarjoaa upean kuvauksen hienoston näivettyvästä asemasta 40-luvun Englannissa. Jokin viimeinen silaus siitä kuitenkin puuttui, ja jäin kaipaamaan vielä enemmän. Tästä huolimatta olen edelleen sitä mieltä että aion vähitellen haalia käsiini kaikki Sarah Watersin kirjat, sillä hänen tyylinsä ja taitonsa ovat loistavat.