Eleanor Cattonin Valontuoja oli huikea kirja. Ehkä kirjoitin siitä tänne, ehkä en... Kun huomasin, että Cattonilta on tullut uutuus, halusin heti lukea sen.
Hyvin nopeasti selvisi, että Birnam Wood on aivan erilainen kuin Valontuoja. Ainoa yhdistävä tekijä tuntuu olevan Uusi Seelanti ja hieno henkilökuvaus. Ja vetävä juoni.
Siinä missä Valontuojat sijoittuu 1800-luvulle, Birnam Wood on alleviivatusti tätä päivää drooneineen, some-hakuineen ja ympäristöteemoineen.
En ollut lukenut kirjasta juuri mitään etukäteen, mikä oli erittäin hyvä asia. Tarina nimittäin aukeaa koko ajan yllättävämpään suuntaan, ja jos olisin hahmottanut kirjan genren ennen siihen tarttumista, olisin ehkä osannut varautua paremmin ja lukukokemus olisi voinut lässähtää.
Catton on mestarillinen kertoja. Nautin siitä, kuinka Catton tuo Uuden Seelannin erityispiirteitä osaksi tarinaa. Kansanluonnetta, perinteitä ja maisemia tiputellaan sirpaletietona rivien väliin. Tätä tarinaa ei voisi sijoittaa toisaalle.
Catton myös kuvaa ihmisiä tarkemmin kuin ihmiset yleensä osaavat kuvata edes lähimpiään. Hahmot ovat monipuolisia, yllättäviä ja kuitenkin omalla tavallaan ennustettavia. Juuri niin kuin oikeatkin ihmiset. Jostain syystä he jäävät kuitenkin vähän etäisiksi ja persoonattomiksi. En tiedä, johtuuko tämä tuntemus siitä, että luin kirjan englanniksi. Menetinkö syvimmän tunneyhteyden vai onko päähenkilöitä vaan liikaa?
Birnam Wood jää pyörimään mieleen pidemmäksi aikaa. Sen kyyninen maailmankuva ahdistaa ja tarkkanäköisyys sivaltaa ikävästi. Alun idealismista on pitkä matka lopun tuhoon.
