Olen viime aikoina varaillut Hesarin kehumia kirjoja. Aiemmin ajattelin, ettei siinä ole mitään järkeä, koska varausjonoissa on satoja muita. Nyt ajattelen, että eipä se haittaa, jos kirjan saa vasta parin vuoden päästä. No, jostain syystä varattuja kirjoja on nyt ilmestynyt hullun lailla. Tässä kuussa tuli kolme. Enhän tietenkään ehdi kaikkia lukea, joten joudun laittamaan ne uudelleen varaukseen..
Maija Laura Kauhasen Ihmeköynnöksen kuitenkin ehdin lukea. Jostain syystä omaan käteen sattuneet suomalaiset romaanit ovat viime aikoina olleet tällaisia kolmen tunnin läpijuoksutustekstejä. Täytyisi tarkistaa, mitä Hesari oli Ihmeköynnöksestä kirjoittanut, sillä ihmettelen miksi se oli niin varattu. Luulen, että itse tartuin siihen Hesarin kehujen lisäksi siksi, että se sijoittuu Nicaraguaan, missä kävin itse pari vuotta sitten. Niacaragua-osuudet olivatkin itselleni vetäviä, koska ne olivat niin tuttuja. Rivasin bussikaaos, Leónin ja Granadan kadut ja hostellien bilekansa. Bussit ja aamupalapöydät, joissa kaikki puhuvat vain siitä, minne menevät seuraavaksi ja siitä kuinka monta kuukautta kukin on matkalla.
Ihmeköynnös on erikoinen. Siinä on vähän autofiktiivistä matkakertomusta ja romaania ja vähän valistushenkistä tietokirjaa sävytettynä itseironialla ja alaviitteillä. Lisäksi siinä kerrotaan romaanin kirjoittamisesta. Kokonaisuus tuntuu silppuiselta ja teksti hukkuu omaan tiedostavuuteensa ja seksikuvauksiinsa. Molemmat asioita, joiden tuominen tekstiin oikein huutaa hyvää tarkoitusta, mutta ei oikein onnistu tavoitteessaan.
On hyvä pohtia omia lähtökohtiaan, varsinkin kun matkustaa globaalissa etelässä valkoisena varakkaana ihmisenä. Ja on hyvä pohtia, tarvitseeko ensinkään matkustaa ja miten kuvaa itselleen vieraita ihmisiä ja kulttuureja. Tätä kaikkea kannattaa tehdä romaanin taustatyönä. Lisäksi aiheesta saa hyviä sanomalehtijuttuja, naistenlehtitekstejä, graduja ja tieteellisiä artikkeleita. Mutta näiden pohdintojen (ja niiden alaviitteiden!) yhdistäminen romaanin sisällöksi, ei tunnu oikein toimivalta.
Luin kirjan kuitenkin loppuun. Paikoin siinä oli hyviä kohtia. Ajattelen kirjoittajan olevan oikealla asialla ja oikeilla jäljillä. Mutta ei. Olisin halunnut lukea aidon ja vilpittömän tekstin. Nyt tuntuu, että luin teoksen, jonka kirjoittajan pääasiallinen tarkoitus on ärsyttää muita seksisanastollaan ja samaan aikaan varmistaa, ettei kirjoittaja vahingossakaan astu mihinkään rasismiin liitettävään ansaan. Vaarana ovat termit, ihmissuhteiden pohjavireet, kulttuuriset odotukset, ylimielisyys, alentuvaisuus... Jos joka paikassa näkee vaaroja, ei pääse minnekään.
