47.

Ihanat historialliset tarinalliset romaanit! Mikä mahtava paluu lukemisen maailmaan, kun kirjastossa törmäsin Isabel Allendeen. Muistan yli kymmenen vuotta katselleeni Allendea sillä silmällä, mutta hylänneeni sen. Nyt Rouva Fortunan tyttären takakannen kuvaus 1800-luvun puolivälin Chilestä ja Kalifornian kultaryntäyksestä kuulosti enemmän kuin houkuttelevalta.

Tarinan keskiössä on Eliza, koriin hylätty pieni tyttö, joka kasvaa hänet hyvää hyvyyttään adoptoineen vanhapiika-Rosen ja tämän veljen kotona brittiläisen hienoston tavoille keskellä Chilen Valaparaísoa. Elizalla on kuitenkin tirkistysaukko chileläiseen elämänmenoon, Mama Fresía, jonka keittiössä hän oppii ruuanlaiton niksit ja kansanparannuksen alkeet.

Eliza on saanut veressään intohimon ja seikkailunhalun sekä mahtavan rohkeuden. Niiden perässä hän ajautuu Kaliforniaan, jossa hän pääsee osaksi osavaltion kukoistuksen käynnistänyttä sekavaa myllerrystä. Väki on värikästä, kaikilla on tavoitteenaan rikastua ja keinot ovat häikäilemättömiä. Pärjääjiä on monenlaisia, raskaan työn raatajia, tuurihaukkoja, kekseliäitä startup-yrittäjiä, häikäilemättömiä raakalaisia ja tilannetajuisia monilahjakkuuksia. Eliza kuuluu viimeiseen ryhmään.

Rouva Fortunan tytär on ihana, vetävä tarina, joka vie mennessään entisaikojen maailmaan. Seikkailu on romanttinen ja jännittävä. Tekisi mieli jatkaa Allenden maailmassa eteenpäin..

46.

Hups. Yli vuosi väliä viime kirjoituksesta. En ole juuri lukenut romaaneita, ja ne vähät, joita on tullut luetuksi, ovat jääneet kirjaamatta. Muutenkin hupilukeminen on töiden takia jäänyt vähälle, mutta viime vuoden jumituksessa oli kyse pääasiassa ehkä hieman liian isosta palasta haukattavaksi. Luin vuosi sitten jouluna lahjaksi saadusta Millenium-trilogiaa jatkaneesta Se mikä ei tapa-teoksesta inspiroituneena vihdoin sarjan kaksi ensimmäistä osaa. Tähän meni noin neljä päivää. Toisen kirjoista luin päivässä. Noh, ajattelin, että itseäni vähän haastaakseni tartun kolmanteen osaan ruotsiksi. Yhtäkkiä tekstistä katosi imu ja lukemiselta motivaatio. Mutta keskenhän ei jätetä! Tarvoin sitten Larssonin kanssa melkein koko vuoden. Ruotsille teki hyvää, romaanien lukemiselle ei.

Milleniumeista en jaksa sen kummemmin kirjoittaa. Elokuvallisiahan ne olivat ja koukuttavia. Ei mikään ihme, että saavuttivat suursuosion.

Kirjoitan mieluummin kuitenkin äsken lukemastani Kotiinpaluusta. Se on Sadie Jonesin kirja, joka kertoo sirpaleesta Lewis Aldridgen traagista elämää. Sanon sirpaleesta, koska jäin kaipaamaan jatkoa. Sinänsä tarina kertoo usean vuoden tapahtumista, jossa sattumat ja valinnat punoutuvat kuin verkko luomaan Lewisistä sen, mikä hän kirjan lopussa on.

Lewisin tarinaa lukiessa raivostuttaa ja harmittaa ja itkettää. Se on taidokkasti kirjoitettu romaani, jonka tyyli on mielestäni pitkistä amerikkalaisista kertovista teoksista muistuttavaa, minkä takia se yllättää lyhyydellään. Tekisi mieli sanoa, että se yllättää myös lopullaan, mutta itseasiassa loppu oli juuri sellainen kuin odotinkin. Jostain syystä kertomuksesta tulee mieleen John Steinbeck, ja vaikka tarina sijoittuu Englantiin, olisin arvannut kirjoittajan olevan nimenomaan amerikkalainen.