Yksi päivä, yksi kirja. Ian McEwanin Lauantai jatkaa perinnettä, jossa jokaisella tapahtumalla on painoarvoa, ja jossa pureudutaan syvälle yhden ihmisen ajatuksiin. Huolimatta siitä, että yhden päivän kuvailuun on käytetty nelisensataa sivua, missään vaiheessa kirjaa ei tunnu siltä, että itseisarvo olisi se, että on pysähdytty vain yhteen päivään. Päinvastoin, tuona lauantaina Henry Perownen elämässä tapahtuu niin paljon, että sivumäärä ei suinkaan ole liioiteltu. Lauantai pitää otteessaan kuin paraskin jännityskirja, ja sitä se osittain onkin. Enemmän kuitenkin se on huikean analyyttinen ja uskottava kuvaus yhdestä ihmisestä ja hänen elämänsä kulusta. Se on myös kuvaus siitä miten mitättömältä tuntumat sattumat voivat vaikuttaa käänteentekevästi ihmiselämään.
McEwan osaa kytkeä arkisiin tapahtumiin ja mietteisiin kiinnostavia sivupolkuja, jotka kertovat historiasta, kertovat kalojen kipukynnyksestä tai perehdyttävät neurokirurgian uusimpiin virtauksiin. Hän kuitenkin tekee tämän ilman tärkeilyn makua, niin luontevasti, ettei asiaan juuri edes kiinnitä huomiota. Pohdinnat istuvat osaksi Perownen tajunnanvirtaa ja tuntuvat sopivan sinne.
Lauantaissa on jännitystä, yllätyksiä, romantiikkaa, lämpöä ja huumoria. Se on yksi mukaansatempaavimmista ja parhaiten kirjoitetuista romaaneista, joita olen lukenut. Tapahtumarikas romaani ei aina välttämättä tarkoita suurta historiallista romaania tai seikkailutarinaa. Epookki voi tapahtua myös päivässä ja seikkailu voi olla ennenkaikkea henkistä.
